Kestävän kehityksen budjetointi etenee Espoossa

Aloitteemme etenee! 🌍 Vajaa kolme vuotta sitten jätimme Tiina Elon kanssa valtuustoaloitteen kestävän kehityksen budjetoinnista ja ilmastovaikutusten arvioinnista.

Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC oli juuri julkaissut uuden raportin, joka asetti ihmiskunnan ja erityisesti päättäjät valinnan eteen. Joko päätämme toteuttaa nopeita päästövähennyksiä tai kannamme vastuun katastrofeista, jotka voimistuva ilmastonmuutos tuo mukanaan.

Sittemmin tutkijoiden viesti on entisestään vakavoitunut. Toivoa on, mutta tekoja tarvitaan. Niitä tarvitaan kipeästi.
Espoolla on Suomen toiseksi suurimpana kaupunkina vastuu ja mahdollisuus toimia ilmastonmuutoksen torjunnan suunnannäyttäjänä. Kaupunki voi päätöksillään vaikuttaa päästöihin sekä suoraan omassa toiminnassaan että epäsuorasti esimerkiksi kumppaneiden ja sijoitusten kautta sekä kannustamalla asukkaita ilmaston kannalta kestäviin kulutusvalintoihin ja liikkumiseen.

Ilmaston kannalta kestäviä päätöksiä on syntyy todennäköisemmin, jos päätösten ilmastovaikutukset ovat tiedossa päätöstä tehtäessä. Siitä lähti ajatus tähän aloitteeseen. Ilmastovaikutusten arvioinnin pitäisi olla systemaattista ja ekologisen kestävyyden näkökulmien tulisi näkyä kaupungin taloussuunnittelussa.

Meidän on Espoossa syytä olla ylpeitä, jos pystymme olemaan osa ratkaisua. Mutta itsetyytyväisyyteen ei ole varaa. Vielä ei olla maalisuoralla.

Siksi olen todella iloinen, että valtuusto linjasi yksimielisesti, että kestävän kehityksen budjetointi tulee ottaa mahdollisimman pian osaksi kaupungin talouden suunnittelua ja sitä kehitetään yhdessä kaupungin henkilöstön kanssa, riittävä osaaminen varmistaen.