Kävelin perjantaina eduskuntatalon portaita. Siellä kokoontuu joka viikko kasvava joukko nuoria, jotka vaativat päättäjiä ottamaan ilmastokriisin vakavasti ja ryhtymään toimiin.
Miten tämä liittyy Espoon kaupunginvaltuustoon? Paljonkin. Kaupungit ovat avainasemassa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Sen olemme Espoossa tiedostaneet, kun olemme asettaneet kunnianhimoiset ilmastotavoitteet ja haluamme olla Euroopan kestävin kaupunki jatkossakin.
Valtuusto käsitteli Jaana Wessmanin (vas) aloitetta kasvisruokaan siirtymisestä kaupungin kokoustarjoiluissa.
Tämän pitäisi tietysti olla läpihuutojuttu – onhan meillä kunnianhimoinen ilmasto-ohjelma. Ruoka ja omat kulutustottumukset herättävät kuitenkin tunteita – se on ihan inhimillistä. Keskustelu oli odotetusti kiihkeää.
Tässä aloitteessa on kyse vain muutamasta ateriasta vuodessa. Se on yksittäisten valtuutettujen näkökulmasta pieni asia – eikä tämä tietenkään ole riittävä toimenpide myöskään ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Mutta ei mikään yksittäinen konsti ole.
Tämä olisi kuitenkin ollut mahdollisuus näyttää, että olemme tosissamme ilmastoasioissa. Näyttää esimerkkiä ja luoda toivoa, että kyllä me Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa olemme hoksanneet, miten isosta asiasta ilmastokriisissä on kyse.
Ilmastonmuutos tulee vaatimaan niin perustavanlaatuisia muutoksia ihmisten elintapoihin, että olisimme voineet saman tien aloittaa omilta lautasillemme. Kiire tulee joka tapauksessa.
Lihansyönnin vähentäminen on ekologisesti, terveydellisesti ja eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta kannatettavaa. Ilmastonmuutoksen torjunta on tämän ajan päättäjien tärkein tehtävä ja olennaisinta ovat ne poliittiset päätökset, joita teemme.
Kokoustarjoilut ovat vain pisara siinä liha- ja maitomeressä, jonka kaupunki hankkii ja kuluttaa. Siksi jätin tänään aloitteen kaupunkikonsernin lihan- ja maidonkulutuksen puolittamiseksi vuoteen 2025 mennessä. Aloitteen allekirjoitti 25 valtuutettua seitsemästä eri puolueesta.
Ehdotin lisäksi, että lähtökohtaisesti kokoustarjoiluissa oletettaisiin ihmisten noudattavan kasvisruokavaliota ja erillisellä ilmoituksella voisi siirtyä myös lihaa sisältävään ruokavalioon. Toivomusesitys hylättiin äänin 29-39. Edes tähän ei ollut valtuuston enemmistöllä vielä valmiutta.