Vaalirauha – pari kiitoksen sanaa

Eräät aloittelevat jo aika nuorena vaalityötä 😅 Äänestys on yhä käynnissä, mutta vaalirauha on nyt laskeutunut kaduille. Eilisessä kuvassa siis ehkä tämän kampanjan viimeinen kädestä käteen jaettu esite (aika monta kipiteltiin vielä iltamyöhällä postilaatikoihin).

Taapero jakaa esitteen.
Read More

Äänestä aluevaaleissa

Nyt saa äänestää – ja se on muuten viimeinen mahdollisuus äänestää historian ekoissa aluevaaleissa.

💚 Ääni Vihreille on ääni toimiville mielenterveyspalveluille, oikealle avulle oikeaan aikaan ja ihmisten yhdenvertaiselle kohtelulle. Se on myös ääni tietoon perustuvalle päätöksenteolle ja rohkeudelle uudistaa.

Read More

Museointi ei auta säilyttämään hyvinvointivaltiota

Museointi ei auta säilyttämään hyvinvointivaltiota. Oikea lääke on uudistuminen ja ajan hermolla pysyminen.

Digitaaliset palvelut ovat yksi tärkeä osa tätä päivitystyötä ja siinä julkisella sektorilla on kiistatta kirittävää suhteessa esimerkiksi moniin yksityisiin toimijoihin. Toisaalta korona-aika on osoittanut, että tosipaikan tullen osaamme kehittää ketterästi toimivia systeemejä.

Read More

Neljä keinoa perheiden hyvinvoinnin tueksi

Vanhemmuus voi olla aikamoinen viidakko. 🌱 Erilaisia odotuksia ja paineita piisaa – ääneen lausuttuja, sanattomia ja osa ihan vaan omien korvien välissä. Mitä syödään ja miten. Montako tuntia ulkoilua, entäpä telkkaria. Saako kiipeillä, entäs tyhjentää keittiön kaappeja. Sokeri, suola, säännöt. Unikoulu, imetys, kantoliina, kengät.

Tosipaikan tullen moni Tärkeä Periaate kyllä joustaa – ja se on just oikein, kunhan kenenkään turvallisuus ei sen takia vaarannu. Elämä ei ole täydellistä. Tärkeintä vanhemmuudessa on rakkaus ja turva – se että tekee parhaansa.

Read More

Kyllä kiitos uudistuksilla uudella hyvinvointialueella

Ison uudistuksen äärellä moni pohtii, mikä muuttuu. Esimerkiksi lähipalveluiden ja palveluverkon tulevaisuus on monella mielen päällä.

Itse en usko, että suuria mullistuksia tapahtuu heti aluksi. Mutta ekojen vuosien aikana hyvinvointialueet joutuvat pohtimaan tarkasti päällekkäisyyksiä ja sitä, mihin rahat riittävät. Edessä voi olla kinkkisiäkin päätöksiä. Miten niihin pitäisi suhtautua?

Read More

Kiertueella Länsi-Uudellamaalla – också på svenska

Hanko, Karjaa, Inkoo, Siuntio, Kirkkonummi, Espoo. Lauantaina kierrettiin Läntistä Uuttamaata ja keskusteltiin sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaisuudesta. Huoli tärkeiden lähipalveluiden säilymisestä on suuri. Toisaalta moni näkee alueen yhteistyön mahdollisuutena vahvistaa asiantuntemusta esimerkiksi sosiaalityössä ja lastensuojelussa, nopeuttaa hoitoonpääsyä ja helpottaa rekrytointeja.

Read More

Kulttuuriala tarvitsee tukea

Vaadin hallitukselta pikaisia toimia kulttuurialan tukemiseksi heikentyneen koronatilanteen ja tiukentuneiden rajoitusten keskellä. Työnsä ja toimeentulonsa rajoitusten takia menettäneet ihmiset tarvitsevat tukea. Myös yrittäjien oikeus työttömyysturvaan on palautettava viipymättä.

Read More

Turussa toimii teinineuvola

Noin vuosi sitten ehdotin uutta palvelua murrosikäisten nuorten ja heidän vanhempiensa tueksi, ns. teinineuvolaa. Olin jo vuosia aiemmin havainnut, että moni vanhempi kokee olevansa aika yksin, kun oma lapsi tulee murrosikään, kokeilee rajojaan, etsii itseään ja tekee tulevaisuuttaan koskevia valintoja.

Read More