Ajatus “teinineuvolasta” etenee Espoossa!

Linjasimme juuri uuden kaupunginvaltuuston ekassa kokouksessa aloitteeni pohjalta, että murrosikäisten vanhempien tukipalveluita on syytä kehittää edelleen ja niiden riittävyydestä on huolehdittava etenkin koronakriisin jälkihoidossa. Lisäksi selvitetään tarvetta ja mahdollisuutta luoda uusia toimintamalleja nuorisoikäisten vanhempien vanhemmuuden tukemiseksi matalalla kynnyksellä. Nämä toivomusesitykseni hyväksyttiin yksimielisesti.

Read More

Suomen on seistävä Talibania pakenevien afgaanien rinnalla

Vaikea on näinä päivinä ajatella mitään muuta, kuin Afganistanin järkyttäviä tapahtumia. Ihmisiä, joiden elämää varjostaa nyt pelko ja loputon epävarmuus. Ihmisiä, jotka eivät uskalla enää poistua kotoaan. Ihmisiä, jotka eivät saa enää yhteyttä läheisiinsä. Ihmisiä, jotka rakensivat maalleen toisenlaista tulevaisuutta – ja pettyivät.
Emme voi sulkea silmiämme nyt.

Read More

Uusia ihania luottamustehtäviä!

Isoja uutisia: Jatkan Espoossa hyvinvoinnin ja terveyden lautakunnan puheenjohtajana. 💚 Espoon Vihreät päätti tänään esityksistään kaupungin luottamustoimiin. Varsinaisesti asiasta päättää kaupunginvaltuusto ensimmäisessä kokouksessaan elokuun lopulla.

Read More

Lyhyet terveiset lomalta

Tämän pienen ihmisen kesään on mahtunut jo monta tärkeää virstanpylvästä. Eka polskinta meressä, eka muurinpohjalettu, eka hyttysenpisto, eka tosi korkea kuume, eka merikotkahavainto, ekat askeleet ja heti perään ekat juoksentelut nurmikolla. Ja loma on vasta alussa.

Read More

Ilmastotoimissa riittää työnsarkaa

Maailma palaa. Se kuulostaa dramaattiselta, mutta ei ikävä kyllä ole kovin kaukana totuudesta. Uutiset liekehtivästä kanadalaisesta kylästä kertovat sen, minkä olemme tienneet vuosikymmenten ajan. Ilmastokriisi on jo täällä. Jos tietty piste ylitetään, syntyy vielä paljon pahempaa jälkeä. Se vaatii ripeitä toimia ihan kaikkialla maailmassa, myös Suomessa.
On täysin käsittämätöntä, että Suomessa hallituksen ministerit lobbaavat EU:n tehokkaita ilmasto- ja luontolinjoja vastaan tai pilkkaavat tähän kohdistuvaa kritiikkiä ”tunteelliseksi”.

Read More

Kirjallinen kysymys yleisötapahtumien turvavälivaatimuksista

Eduskunnan puhemiehelle

Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksellä sisätiloissa järjestettävissä yli 10 henkilön yleisötilaisuuksissa noudatetaan edelleen 2 metrin turvavälivaatimusta. Päätöksestä ei käy ilmi, mihin epidemiologiseen arvioon turvavälivaatimus perustuu. Aluehallintovirasto kumosi 14.6.2021 aiemmat, tartuntatautilain 58 d §:ään perustuvat turvavälivaatimukset, mutta päätti samalla asettaa tartuntatautilain 58 §:n nojalla samat turvavälivaatimukset yleisötilaisuuksiin. 

Read More

Parannamme turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa

Eduskunta hyväksyi turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa parantavat muutokset oikeusapulakiin ja ulkomaalaislakiin. Lakivaliokunnan jäsenenä tämän uudistuksen saaminen maaliin on ollut yksi tärkeimmistä tehtävistäni tänä keväänä.

Yksi edellisen hallituskauden suurimmista virheistä ja törkeimmistä päätöksistä oli turvapaikanhakijoiden oikeusturvan heikentäminen. Nyt noita päätöksiä vihdoin kumotaan. Vihreät vastusti tehtyjä muutoksia silloin ja olemme tehneet kaikkemme tilanteen korjaamiseksi.

Read More