Erävoitto avoimuudelle Espoossa! Kaupunginhallitus hyväksyi eilen äänin 10-4 esitykseni, että tulevassa Omnia-osakeyhtiössä sovelletaan julkisuuslakia. Ammatillista koulutusta ja vapaata sivistystyötä Espoossa toteuttavan Omnian toiminta ollaan tulevaisuudessa siirtämässä yhtiömuotoon.
Read MoreErävoitto avoimuudelle: Case Omnia
Jokavuotinen joukkoliikennevääntö
Houkutteleva, laadukas ja edullinen joukkoliikenne on fiksun kaupungin merkki. Siksi tuntuu uskomattomalta, että joudumme Espoossa vuosi toisensa jälkeen taistelemaan joukkoliikenteen rahoituksen ja kohtuullisten lipunhintojen puolesta. Niin tänäkin vuonna.
Read MorePäästömme eivät ole vain meidän
Pidetty puheenvuorona kaupunginvaltuuston kokouksessa 22.8.2016 ilmasto-ohjelman käsittelyn yhteydessä.
Ilmastonmuutosta on mahdollista lähestyä ongelmien tai toiveikkuuden näkökulmasta. Ensimmäistä tarvitaan, jotta ymmärrämme tilanteen vakavuuden. Toista tarvitaan, jotta jaksamme ponnistella muutoksen eteen.
Read MoreEspoon Vihreät: Kaupungin omistamien osakeyhtiöiden toiminta avoimeksi
Espoon Vihreät vaativat läpinäkyvyyttä kaupungin omistamiin osakeyhtiöihin. Viime aikoina muun muassa Länsimetron ja Espoon sairaalan viivästykset ja kustannusten nousu ovat herättäneet julkisuudessa aiheellista keskustelua kunnallisten osakeyhtiöiden toiminnan julkisuudesta. Esimerkiksi Ruotsissa julkisuuslakia sovelletaan myös osakeyhtiöihin, joista julkinen taho omistaa yli puolet. Avoimuuden merkitys korostuu, kun kaupungin toimintoja siirretään yhä enemmän yhtiömuodon piiriin.
Read MoreMinäkin olen Lenni
Espoon kaupunginvaltuustossa käsiteltiin lasten ja nuorten hyvinvointia. Oheisen puheenvuoron pidin kimaltavassa mekossa, pinkissä kravatissa ja haisaappaat jalassa.
Read MoreEspoon Vihreät: Länsimetron viivästys ei saa vaarantaa espoolaisten joukkoliikenneyhteyksiä
Espoon vihreä valtuustoryhmä edellyttää, että espoolaisten joukkoliikenneyhteydet on saatava sujumaan Länsimetron viivästyksestä huolimatta. Korvaavan liikenteen aiheuttama lisäkustannus ei saa nostaa jo muutenkin kalliita lipunhintoja entisestään. Viivästyksen syyt ja tiedonkulun ongelmat on selvitettävä perinpohjaisesti ja niihin on puututtava viipymättä.
Read MoreTiedote: Espoon valtuustolta vihreää valoa nuorten maksuttomalle ehkäisylle
Espoon kaupunginvaltuusto käsitteli maanantaina Saara Hyrkön (vihr) aloitetta maksuttoman ehkäisyn tarjoamisesta espoolaisnuorille. Valtuusto näytti vihreää valoa kaupunginhallituksen vastauksella, jossa ehdotetaan maksuttoman ehkäisyn tarjoamista alle 20-vuotiaille sekä 20-24-vuotiaille ensisynnyttäjille.
Read MoreValtuustoaloite kaupunkipyöristä
Kaupunkipyöräjärjestelmän tarkoituksena on lainata tai vuokrata yhteiskäyttöpolkupyöriä niin asukkaille, turisteille kuin muillekin alueen kävijöille. Pääperiaate on, että kaupunkipyörää käytetään lyhyisiin matkoihin kaupunkialueella. Kaupunkipyöräjärjestelmä täydentää joukkoliikennepalveluja ja tuo matka-aika- ja terveyshyötyjä. Tyypillisesti järjestelmän käyttäminen on pyöräilijälle edullista ja mutkatonta, mikä kannustaa pyörien käyttöön. Merkittävä osa kustannuksista voidaan kattaa mainosrahoituksella ja sponsoroinnilla.
Read MoreMilloin saadaan Espooseen kaupunkipyöriä?
Kokeilin eilen Helsingissä kaupunkipyörää. Fillarin selässä muistui kirkkaasti mieleen, miten tärkeää työtä vihreät tekevät pyöräilyn eteen pääkaupunkiseudulla.
Read MoreMiten minusta tuli luonnonsuojelija
”Rakastaa ja suojella luontoa” oli yksi lapsena partiossa opituista ihanteista, joista muodostui kuin huomaamatta tärkeä elämän ohjenuora.
Read More