Parannamme turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa

Eduskunta hyväksyi turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa parantavat muutokset oikeusapulakiin ja ulkomaalaislakiin. Lakivaliokunnan jäsenenä tämän uudistuksen saaminen maaliin on ollut yksi tärkeimmistä tehtävistäni tänä keväänä.

Yksi edellisen hallituskauden suurimmista virheistä ja törkeimmistä päätöksistä oli turvapaikanhakijoiden oikeusturvan heikentäminen. Nyt noita päätöksiä vihdoin kumotaan. Vihreät vastusti tehtyjä muutoksia silloin ja olemme tehneet kaikkemme tilanteen korjaamiseksi.

Read More

Vahva EU on Suomen ja suomalaisten etu

Eduskunta äänestää pian EU:n elpymispaketista. Toivon koko sydämestäni, että paketti saa eduskunnalta riittävän tuen.

Paketin tarkoitus on auttaa Eurooppaa toipumaan koronakriisistä ja samalla vauhdittaa yhteiskunnan uudistamista hiilineutraaliksi ja digitaaliseksi. Se tarkoittaa Suomessakin miljardiluokan ilmastotoimia, panostuksia tutkimukseen ja osaamiseen ja ihmisten kannattelua muuttuvassa maailmassa.

Read More

Tukea kulttuuri- ja tapahtu­ma-alalle – viimeinkin

Olemme hallituksessa päässeet sopuun yli 230 miljoonan euron tukipaketista kulttuurille, taiteelle, liikunnalle ja tapahtumille. Vihreiden tavoitteena oli saada aikaan mittaluokaltaan riittävä kokonaisuus. Painotimme erityisesti freelancereiden tukien kokoluokkaa, kohdentumista ja jakoperusteita. Pyrimme varmistamaan, että tapahtumatakuusta tehdään toimiva ja että mitkään toimijat eivät jää väliinputoajiksi.

Read More

Kuusi lasta saatiin turvaan – ja se on oikein

Kuusi suomalaista lasta saatiin turvaan al-Holin leirin painajaismaisista oloista. “Me emme ole teitäkään unohtaneet”, totesi al-Hol-asioista vastaava ulkoministerin erityisedustaja Jussi Tanner vielä leirillä oleville suomalaisille lapsille. Kaiken tähän asiaan liittyvän kuohunnan ja vastenmielisen lapsiakin leimaavan kirjoittelun keskellä tämä tuntui todella tärkeältä.

Read More

Sukuelinten silpominen seis – tarvitsemme selkeämmän lain ja lisää toimia

Kansalaisaloite tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämiseksi on käsitelty loppuun eduskunnassa. Päätimme, että tyttöjen sukuelinten silpominen täytyy säätää rangaistavaksi nykyistä selkeämmin ja yksiselitteisemmin. Tyttöjen sukuelinten silpominen on väkivaltainen ja törkeä toimenpide, joka loukkaa perustavanlaatuista oikeutta omaan kehoon ja koskemattomuuteen. Erityisen raa’an teosta tekee se, että silvottaviksi joutuvat ovat usein alaikäisiä tyttöjä. 

Read More

Maksuttomasta toisen asteen koulutuksesta tehdään totta

Puhe pidetty lähetekeskustelussa 3.11.2020.

Arvoisa puhemies!

”Yllättävät kulut, kuten parin päivän varoitusajalla ilmoitettu maksullinen liikuntatunti, saattoivat tarkoittaa, ettei perheeni syönyt pariin päivään kuin puuroa.”

”Monta kertaa pohdin, mitä syöttää lapsille, kun taas piti hankkia uusi pino kirjoja.”

”Kun jouduin ostamaan uusia kirjoja, äiti suuttui ja sanoi, ettei olisi kannattanut lähteä lukioon.”

Read More