Aikaa ei kertakaikkiaan ole hukattavaksi. Tämä oli kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n uusimman raportin tärkein viesti tällä viikolla. Tekomme tänään ratkaisevat planeettamme elinkelpoisuuden huomenna.
Kaiken synkkyyden keskellä torstaina hallituksessa valmistunut Ilmastolaki on kirkkaana tuikkiva valonpilkahdus. Se on yksi tämän eduskuntakauden tärkeimmistä ilmastoteoista ja se jättää pysyvimmän jäljen. Ilmastolaki nimittäin varmistaa, että ilmastopolitiikan linja ja esimerkiksi hiilineutraalin Suomen rakentaminen vuoteen 2035 mennessä jatkuu hallituspohjasta riippumatta. Nämä asiat kirjataan nyt lakiin.
Samaan aikaan Putinin Venäjän häikäilemätön toiminta korostaa entisestään tarvetta irtautua fossiilisista, vauhdittaa vihreää siirtymää ja vahvistaa ilmastokestävää energiaomavaraisuutta. Politiikan mannerlaatat ovat liikkeessä, sillä tämä tosiasia tunnistetaan vihdoin laajasti yli puoluerajojen.
Ilmastopolitiikka on aina ollut myös turvallisuuspolitiikkaa – ja tänä päivänä se on sitä selkeämmin kuin koskaan aiemmin.