Kunnallisvaalit on nyt käyty, ja pölykin alkaa hiljalleen laskeutua. Näin muutaman yön yli nukkumisen jälkeenkin fiilis on edelleen aivan mielettömän korkealla.
Voitokasta mielialaa varjostaa ainoastaan alhaiseksi jäänyt äänestysaktiivisuus. Esimerkiksi Otaniemessä, josta itse sain noin kolmanneksen äänistäni, äänestysprosentti jäi alle viidenkymmenen. Kuka jäi kotiin ja miksi?
Otaniemen asukkaista keskimääräistä suurempi osa on muilta paikkakunnilta vastikään muuttaneita opiskelijoita. Tämä varmasti selittää osaltaan sitä, etteivät he välttämättä herkisty Espoon kunnallispoliittisille kysymyksille. Toisaalta alueella asuu myös paljon maahanmuuttajia, joille vaikutusmahdollisuuksista viestimisessä olisi petrattavaa ainakin vaalikentillä kuulemani perusteella. Myös ehdokkaista valtaosa viestii vain suomeksi. Toivon voivani omalla toiminnallani kohentaa näitä asioita: haluan kaupungin asioiden koskettavan myös opiskelijoita ja maahanmuuttajia.
Pohdiskelen asiaa nuorisonäkökulmasta sekä hieman yleisemmällä tasolla (Mikäli oikein muistan, sillä myönnettäköön, että valtuustourani ensimmäinen haastattelu meni hieman sumussa. Jännitti, vaikkei tässä ihan eilisen teeren tyttöjä ollakaan.) keskiviikkoillan 45 minuuttia -ohjelmassa.
Lopputuloksesta kuitenkin vielä.
Vihreiden kannatusluvuthan eivät olleet maailman rohkaisevinta luettavaa ennen vaaleja. Puoluetta koskevissa analyyseissäkin pääosassa tuntui olevan Haavisto-ilmiön sulaminen. Taustalla oli myös kehno eduskuntavaalitulos. Espoossa Vihreät ovat perinteisesti menestyneet vain joka toisissa kunnallisvaaleissa – ja sen perusteella nyt olisi ollut tappiovuoden aika.
Toisin kävi. Vihreä valtuustoryhmä kasvoi kolmeentoista huippuvaltuutettuun, eli vahvisti asemiaan Espoon toisiksi suurimpana puolueena. Tulos oli mullistavan hyvä!
Itse sain huikeat 603 ääntä, joka ylitti odotukset ja riitti mainiosti valtuustopaikkaan. Tekstin tärkein anti tuleekin tässä: Suurkiitos teille, jotka luotitte minuun äänestämällä. Ja aivan valtava kiitos jokaiselle kampanjaan osallistuneelle, matkan varrella tsempanneelle ja bussissa hymyilleelle.
Miltei puolen vuoden urakkaan mahtui kekseliästä ideointia, riemastuttavia keskusteluja, portaissa kipitystä, jäätyneitä nenänpäitä, kireitä hermoja, aikaisia aamuja ja roppakaupalla iloisia hetkiä. Jäipä aika moni idea vielä hautumaankin tulevia koitoksia varten…
Kova työ palkitaan lisätyöllä, hymyili eräs ystäväni sunnuntai-illan onnitteluviestissään. Sitä työtä odotan aivan innosta piukeana! Blogi ei siis missään nimessä hiljene, kuten ei myöskään Facebook-sivu. Kirjoitan tänne ja sinne jatkossa ajankohtaisia valtuusto- ja lautakuntakuulumisia, Espoo-asioita ja huomioitani erilaisista ilmiöistä.
Tästä se lähtee!