Olen ottanut tavaksi koostaa vuodenvaihteen kieppeillä vuosikertomuksen, jossa käyn läpi menneen vuoden poliittisia teemoja ja tekoja. (Aiemmat vuosikertomukseni löydät täältä: 2013 ja 2014.) Vuonna 2015 tein tiiviisti töitä muun muassa koulutuksen, varhaiskasvatuksen, esteettömyyden, joukkoliikenteen, turvapaikanhakijoiden ja nuorten parissa. Tärkeiden asioiden puolesta työskentely antoi voimaa ja intoa istua kymmenissä (ellei peräti sadoissa) kokouksissa ja seminaareissa. Vuoden aikana toimin Vihreiden puoluehallituksessa ja koulutuspoliittisen työryhmän puheenjohtajana sekä Espoon kaupunginvaltuustossa, kaupunginhallituksessa ja konsernijaostossa.
Read MoreVuosikertomus 2015
Puheenvuoro talousarviosta ja lapsista
Puheenvuoroni kaupunginvaltuuston talousarviokokouksessa 2.12.2015.
Suomi tunnetaan koulutuksesta ja sivistyksestä. Olemme kekseliäs kansa ja varsin tasa-arvoinen maa. Ylpeytemme on se, että jokaisella on mahdollisuus saada laadukasta kasvatusta ja koulutusta aina varhaiskasvatuksesta korkeakouluun asti – perhetaustasta tai lompakon paksuudesta riippumatta. Varhaiskasvatuksella on valtava merkitys etenkin heikommassa asemassa olevien lasten kehityksen ja kasvun tukemisessa. Sen on yhä useampi tutkimus osoittanut.
Read MoreLapsilta ei tarvitse leikata
Kaupunginjohtaja on antanut esityksensä ensi vuoden budjetiksi. On hyvä, että turvapaikanhakijoiden määrän kasvuun on reagoitu, opetukseen on kohdistettu lisää rahaa ja kouluja korjataan. Sen sijaan kaikkein pienimmistä espoolaisista (ja heidän vanhemmistaan) olen hieman huolissani.
Read MoreJotta kaikille olisi tilaa
Vuosikertomus 2014
Vuosi lähestyy loppua, joten on jälleen aika summata, mitä tulikaan tehtyä. Tämän vuoden teemoja ovat olleet koulutus, avoimuus, asuminen, joukkoliikenne, rasisminvastaisuus, sisäilmaongelmat, ennaltaehkäisy, kuntauudistus, soteuudistus, demokratia ja tasa-arvo. Toimintaani kaupungin ja puolueen luottamustoimissa sekä eduskuntavaaliehdokkaana voi seurata myös Twitterissä, Facebookissa ja Instagramissa.
Read MoreSuomenoja opettaa – taistelu avoimuudesta ja kohtuudesta
Kolumni on julkaista Vihreässä Langassa 19/2014.
Asukkaiden yhteydenotot ovat kuntapäättäjälle sekä ilo että päänvaiva. Parhaimmillaan ne herättävät tarkastelemaan isoa kuvaa: Onko tehtyjä päätöksiä syytä korjata tai toimintaa tarpeen parantaa? Joskus ilmi tuotu epäkohta repäisee auki railon, josta pulppuaa aina vain uusia epäkohtia. Silloin kannattaa varautua pitkäjänteiseen taisteluun avoimuuden ja kohtuuden puolesta.
Read MoreSuomenojan vyyhti alkaa aueta – töitä riittää (KH 3.11.)
Kaupunginhallitus istui kolme ja puoli tuntia kokouksessa ja samaan syssyyn puolitoista tuntia iltakoulun merkeissä. Päivän polttavat aiheet olivat sisäisen tarkastuksen raportti ja muu selvitys Suomenojan satamasta, kaupungintalo sekä iltakoulussa liikelaitosmalli ja henkilöstösopimus. Suomenojan vyyhti alkaa pikkuhiljaa aueta, vaikka paljon kysymyksiä on vielä ratkaisematta.
Read MoreSittenkin metropolikaupunki? Sittenkin Kirkkojärvi? (Valtuusto 20.10.)
Minulla oli valtuustoryhmän blogivuoro. Tämä teksti on siis julkaistu myös Espoon Vihreiden sivuilla. Reaaliaikaista kokousraportointia aina myös Twitterissä.
Read MoreYksittäistapaus – päättäjän majakka
Ainakin teoriassa. Käytännössä viime aikojen tapahtumat ovat osoittaneet, että ainakaan kaikki espoolaiset poliitikot eivät aina tätä muista.
Länsiväylä ja Helsingin Sanomat ovat uutisoineet tapauksen, jossa espoolainen satamayrittäjä kokee kaupungin kohdelleen häntä epäoikeudenmukaisesti. Väitteet sopimuksen perusteettomasta irtisanomisesta, kiusanteosta ja epäasiallisesta käytöksestä ovat vakavia. Kaupunki ei ole niitä julkisuudessa kommentoinut, mikä on sinänsä ymmärrettävää, sillä asiasta on käynnissä rikostutkinta.
Ainakin osittain asiaan saataneen rikostutkinnan myötä selvyys. Silti, vaikka lopputulos ei olisi vakavin mahdollinen, antaa tapaus aihetta yleisemmän tason keskusteluun. Tähän ei valitettavasti ainakaan vielä maanantaina kaupunginhallituksessa lämmetty.
Kaupunginhallituksen jäsenet ja valtuutetut saavat paljon yhteydenottoja kaupunkilaisilta. Suurin osa niistä on perusteltuja ja asiallisia kysymyksiä, kommentteja tai kertomuksia koskien kaupungin toimintaa. (Toki joukkoon mahtuu erikoisempiakin tapauksia.)
Suuressa kaupungissa kaupunginhallituksen ei toki ole tarkoituksenmukaista ottaa jokaista yksittäistapauksta asialistalleen. On kuitenkin ylimielistä ajatella, ettei niillä olisi mitään merkitystä.
Yksittäistapauksen tulisi herättää päättäjät tarkastelemaan isoa kuvaa. Onko kyseessä laajempi ilmiö? Onko kaupungin toiminta-, johtamis- ja/tai viestintäkulttuuria tarpeen muuttaa?
Asukkaiden on voitava luottaa siihen, että vaaleilla valitut luottamushenkilöt toimivat tarvittaessa heidän äänitorvenaan. Vastaavasti luottamushenkilöiden on voitava luottaa siihen, että kaupungin virkamiesjohto tarjoaa päätöksenteon tueksi kattavat ja oikeat tiedot.
Tasapuolisuuden, asiallisuuden ja avoimuuden tulisi olla kaiken kaupungin toiminnan lähtökohtia. Jos jokin yksittäistapaus antaa viitteitä päinvastaisesta, on asiaan saatava selvyys. Riippumatta siitä, onko virheitä tai väärinkäytöksiä tapahtunut, ei asioiden peittely tai niistä vaikeneminen ole omiaan vahvistamaan kuntalaisten luottamusta Espoon hallintoon ja päättäjiin.
Kaupunginhallitus 11.8. Högnäs ja nuorisovaltuuston aloitteet
Vaikea keksiä hauskempaa tapaa päättää hellekausi, kuin kiivetä väliaikaisen kaupungintalon neljänteen kerrokseen kokoustamaan. Vakavasti puhuen paluu kaupunginhallituksen kokoushuoneeseen tuntui ihan kotoisalta: tuttu sekoitus fiksujen ihmisten kanssa kokoontumista ja (välillä turhankin) rivakkaa kokoustamista, tietenkin ripauksella konsensuksen kyseenalaistamisen aiheuttamaa kireyttä.
Read More