Espoon Vihreät vaativat läpinäkyvyyttä kaupungin omistamiin osakeyhtiöihin. Viime aikoina muun muassa Länsimetron ja Espoon sairaalan viivästykset ja kustannusten nousu ovat herättäneet julkisuudessa aiheellista keskustelua kunnallisten osakeyhtiöiden toiminnan julkisuudesta. Esimerkiksi Ruotsissa julkisuuslakia sovelletaan myös osakeyhtiöihin, joista julkinen taho omistaa yli puolet. Avoimuuden merkitys korostuu, kun kaupungin toimintoja siirretään yhä enemmän yhtiömuodon piiriin.
Read MoreEspoon Vihreät: Kaupungin omistamien osakeyhtiöiden toiminta avoimeksi
Minäkin olen Lenni
Espoon kaupunginvaltuustossa käsiteltiin lasten ja nuorten hyvinvointia. Oheisen puheenvuoron pidin kimaltavassa mekossa, pinkissä kravatissa ja haisaappaat jalassa.
Read MoreTiedote: Espoon valtuustolta vihreää valoa nuorten maksuttomalle ehkäisylle
Espoon kaupunginvaltuusto käsitteli maanantaina Saara Hyrkön (vihr) aloitetta maksuttoman ehkäisyn tarjoamisesta espoolaisnuorille. Valtuusto näytti vihreää valoa kaupunginhallituksen vastauksella, jossa ehdotetaan maksuttoman ehkäisyn tarjoamista alle 20-vuotiaille sekä 20-24-vuotiaille ensisynnyttäjille.
Read MoreTiukassa paikassa kykymme inhimillisyyteen mitataan
Jokaisella lapsella on oikeus elää turvassa ja perheensä kanssa. Valitettavasti tämä ei kaikkialla toteudu. Monet lapset ja nuoret ovat joutuneet jättämään kotinsa ja lähtemään vaaralliselle matkalle, pois sodan ja turvattomuuden jaloista. Erityisen vaikeassa asemassa ovat nämä vaaroja paenneet lapset ja nuoret, jotka ovat joutuneet jättämään perheensä. Perheenyhdistämisestä on tehty käytännössä mahdotonta, joten moni nuori jää yksin.
Read MoreOstamista voi oppia
Kaupunginvaltuusto keskusteli Kari Uotilan (vas) valtuustoaloitteen pohjalta ostopalveluiden ja ulkoistusten vaikutuksista. Näin puhuin.
Ulkoistaminen ei ole automaattisesti hyvä eikä huono asia. Vaikutukset ovat tapauskohtaisia. Toteutus ratkaisee.
On hienoa, että Espoon ulkoistettu terveysasemapilotti on onnistunut hyvin ja että sen myötä myös kaupungin omaa toimintaa on saatu kehitettyä. Sellaista johtopäätöstä ei kuitenkaan voida vetää, että yhä useampien terveysasemien ulkoistaminen johtaisi automaattisesti pelkkään hyvään. Maailma on monimutkaisempi. On selvää, että riittävä julkinen osaaminen kannattaa esimerkiksi terveyspalveluissa turvata. Se auttaa meitä myös ostamaan ja valvomaan ulkoistettua toimintaa.
Ulkoistettu toiminta vaatii erinomaista valvontaa, oma toiminta puolestaan erinomaista johtamista. Kumpikaan ei siis ole itsestään hyvää tai huonoa. Erilaisten tuotantotapojen vaikutuksia on seurattava monipuolisesti. Emme saa tuijottaa vain yhtä tai kahta mittaria, vaan meidän on kyettävä hallitsemaan kokonaisuutta.
Esimerkki: Kaupungin henkilöstömäärä ei ole kasvanut, vaikka asukkaita on tullut lisää. Tästä tuottavuuden kasvusta olemme monesti iloinneet. Kuitenkin samaan aikaan ostopalveluiden osuus on lisääntynyt. Onko siis yksittäisen mittarin, tässä tapauksessa henkilöstömäärän, seuraaminen johtanut ilman erillistä harkintaa ostojen lisäämiseen? Kenties.
Pahimmassa tapauksessa tästä seuraa demokraattisen päätöksenteon kaventuminen. Viranhaltijapäätöksillä toteutetut ostot hautautuvat valvottavien päätösten loputtomiin listoihin (joiden sisältöä pitää vieläpä erikseen pyytää nähtäville!), eikä jälkiviisaus ehkä muutenkaan ole se demokratian kaikkein jaloin muoto. Tämän kehityksen ja viime vuosien kokemuksien valossa on kenties myös viranhaltijoiden hankintavaltuuksien suuruutta tarpeen arvioida.
Aloitevastauksesta kävi ilmi, että kaupunki suhtautuu varsin itsevarmasti omaan osto-osaamiseensa eikä koe, että ulkoistuksiin liittyisi merkittäviä riskejä. Ehkäpä nöyryydelle olisi kuitenkin tilaa. Uskon, että meillä on opittavaa ostamisesta. Olemmeko sanktioineet esimerkiksi rakentamiseen liittyviä virhetilanteita riittävällä tavalla, kun kosteusongelmia vaikuttaa löytyvän verrattain uusistakin rakennuksista?
Espoossa tehdään työtä harmaan talouden torjumiseksi jo nyt. Sitä työtä on tarpeen jatkaa. Veronkierron ja harmaan talouden lievempien muotojen vähentäminen on kaikkien meidän yhteinen etu. Ei ole oikein, että veroeuroja päätyy veroparatiiseihin etenkään tällaisena aikana, kun kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta leikataan ja laskutetaan lisää.
Toivon, että Espoo kaupunkina ja jokainen valtuustossa istuva vaikutusvaltainen toimija tekee hartiavoimin töitä sen eteen, että myös Suomen hallitus ymmärtäisi tämän, ja ryhtyisi toimeen eikä asettuisi enää poikkiteloin kansainvälisten harmaan talouden torjunnan toimenpiteiden eteen.
Päivähoito-oikeuden säilyttäminen on järki- ja arvovalinta
Puhe kaupunginvaltuuston kokouksessa 15.2.2016. Aiheena lasten yhdenvertainen päivähoito-oikeus.
Kaupunginhallituksessa esitys yhdenvertaisen päivähoito-oikeuden säilyttämisestä hyväksyttiin. Tästä huolimatta joudumme tänään ilmeisesti äänestämään, ja äänestyksestä näyttää tulevan tiukka. Kenties vain parin äänen erolla tullaan siis ratkaisemaan, säilyvätkö espoolaiset lapset yhdenvertaisessa asemassa vai hankaloitetaanko perheiden arkea. Itse ajattelen, että yhdenvertaisen, subjektiivisen päivähoito-oikeuden säilyttäminen on yhtä aikaa sekä arvovalinta että järkivalinta. Seuraavaksi muutamia syitä.
Read MoreValtuusto 25.1. Sotesopu ja pysäköintisirkus
Teksti on julkaistu Espoon Vihreiden blogissa.
Vuoden ensimmäisessä valtuuston kokouksessa vaihtui valta. Valtuuston puheenjohtajistoon valittiin kolme voimanaista: Maria Guzenina(sdp), Sirpa Hertell (vihr) ja Marika Niemi (kok). Lisäksi vihreiden Johanna Karimäki valittiin uudeksi jäseneksi Kilpailukyky, innovatiivisuus ja yrittäjyys -kehitysohjelman ohjausryhmään.
Read MoreVuosikertomus 2015
Olen ottanut tavaksi koostaa vuodenvaihteen kieppeillä vuosikertomuksen, jossa käyn läpi menneen vuoden poliittisia teemoja ja tekoja. (Aiemmat vuosikertomukseni löydät täältä: 2013 ja 2014.) Vuonna 2015 tein tiiviisti töitä muun muassa koulutuksen, varhaiskasvatuksen, esteettömyyden, joukkoliikenteen, turvapaikanhakijoiden ja nuorten parissa. Tärkeiden asioiden puolesta työskentely antoi voimaa ja intoa istua kymmenissä (ellei peräti sadoissa) kokouksissa ja seminaareissa. Vuoden aikana toimin Vihreiden puoluehallituksessa ja koulutuspoliittisen työryhmän puheenjohtajana sekä Espoon kaupunginvaltuustossa, kaupunginhallituksessa ja konsernijaostossa.
Read MorePuheenvuoro talousarviosta ja lapsista
Puheenvuoroni kaupunginvaltuuston talousarviokokouksessa 2.12.2015.
Suomi tunnetaan koulutuksesta ja sivistyksestä. Olemme kekseliäs kansa ja varsin tasa-arvoinen maa. Ylpeytemme on se, että jokaisella on mahdollisuus saada laadukasta kasvatusta ja koulutusta aina varhaiskasvatuksesta korkeakouluun asti – perhetaustasta tai lompakon paksuudesta riippumatta. Varhaiskasvatuksella on valtava merkitys etenkin heikommassa asemassa olevien lasten kehityksen ja kasvun tukemisessa. Sen on yhä useampi tutkimus osoittanut.
Read MoreValtuustoaloite maksuttoman ehkäisyn tarjoamisesta espoolaisnuorille
Tämä valtuustoaloite sai alkunsa helsinkiläisnuorten käynnistämän, samansisältöisen kuntalaisaloitteen pohjalta.
Me allekirjoittaneet esitämme, että Espoon kaupunki alkaa tarjota maksutonta ehkäisyä kaikille alle 25-vuotiaille espoolaisnuorille. Nuorille tulee tarjota maksuttomasti sekä hormonaalista ehkäisyä että kondomeja.
Read More