Suomi voi parhaimmillaan olla kokoaan suurempi maailmalla. Meidät tunnetaan tasa-arvon tekijänä, rauhanneuvottelijana ja tinkimättömänä ihmisoikeuksien puolustajana. Maineemme ilmastonmuutoksen torjunnan, teknologisen kehityksen, koulutuksen sekä naisten ja tyttöjen oikeuksien edelläkävijänä antaa uskottavuutta toimia näiden asioiden puolesta myös maailmalla. Meihin luotetaan ja meitä pyydetään tueksi vaikeilla hetkillä.

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko luo perustan tämän työn jatkolle ja vahvistamiselle. Erityisen merkityksellistä on se, että ihmisoikeusperustaisuus nostetaan entistä vahvempaan ja perustavanlaatuisempaan rooliin Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Rajat ylittäviin ongelmiin, kuten ilmaston lämpenemiseen, luonnon monimuotoisuuden hupenemiseen, ilman ja merten saastumiseen sekä erilaisiin turvallisuusuhkiin tarvitaan kansallisten toimien rinnalla entistä enemmän rajat ylittäviä ratkaisuja.

Parhaimmillaan kansainväliset sopimukset ja solidaarisuus ennaltaehkäisevät ongelmien syntyä ja syvenemistä sekä rakentavat polkua kohti avointa, vakaata ja vapaata maailmaa.

Erilaiset jakolinjat, vastakkainasettelu ja voimapolitiikan paluu tekevät sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän ja kansainvälisen oikeuden periaatteiden puolustamisesta ja kehittämisestä vaikeaa, mutta sitäkin tärkeämpää.
Toisinaan ihmisoikeuksien korostamista osana ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa kritisoidaan ”ideologisena” tai se nähdään irrallisena ”kovasta turvallisuudesta”.

Olen täysin eri mieltä. Ihmisoikeuksien puolustaminen on ulkopolitiikan kovaa ydintä ja mitä suurimmassa määrin myös reaalipolitiikkaa. Ihmisoikeudet luovat vakautta ja vapautta maailmaan. Se on paitsi oikeudenmukaista, myös pienen maan turva.