Vaikea on näinä päivinä ajatella mitään muuta, kuin Afganistanin järkyttäviä tapahtumia. Ihmisiä, joiden elämää varjostaa nyt pelko ja loputon epävarmuus. Ihmisiä, jotka eivät uskalla enää poistua kotoaan. Ihmisiä, jotka eivät saa enää yhteyttä läheisiinsä. Ihmisiä, jotka rakensivat maalleen toisenlaista tulevaisuutta – ja pettyivät.
Emme voi sulkea silmiämme nyt.

Kaikki tiesivät, että Yhdysvaltain ja kansainvälisten joukkojen poistuminen Afganistanista kahdenkymmenen vuoden jälkeen olisi iso mullistus. Kaikki tiesivät, että se aiheuttaisi valtavasti epävakautta. Mutta harva aavisti, että kaikki tapahtuisi näin uskomattoman nopeasti.

Nyt Afganistan on ääriliike Talibanin hallussa ja tulevaisuus näyttää vaikealta. Tyttöjen ja naisten oikeuksien näkökulmasta tilanne on katastrofaalinen. Mutta turvattomuus koskee myös monia muita: vähemmistöjä, ihmisoikeuksien puolustajia, journalisteja, länsimaiden tukena työskennelleitä, miehiä.

Suomi on tähän mennessä päättänyt evakuoida hiljattain Suomen palveluksessa työskennelleet afgaanit perheineen. Suomalaiset viranomaiset tekevät kaikkensa auttaakseen ihmisiä turvaan, heidän työlleen kaikki tuki. Operaatio on kesken, eikä sekään liene helppo.

Tilanne on arvaamaton, monimutkainen ja lohduton. Käytännön tasolla yksinkertaisia ratkaisuja ei ole. Periaatteellisella tasolla on kuitenkin selvää, että meidän on tehtävä enemmän.

Suomea auttaneet on autettava turvaan. Suomesta oleskeluluvan saaneiden perheenyhdistäminen on tehtävä mahdolliseksi ja ylipäätään perheenyhdistämistä helpotettava. Pakolaiskiintiötä on kasvatettava. Humanitaarinen suojelu on palautettava lakiin ja humanitaarinen viisumi otettava käyttöön. Akuutin avun saaminen Afganistaniin on varmistettava.

Ulkoasiainvaliokunta ja ulkoministeri kokoontuvat pian keskustelemaan asiasta. Suomen on seistävä Talibania pakenevien afgaanien rinnalla.