Ruisrock perutaan. Se ei sinänsä yllätä, mutta kyllä silti kouraisee. Peruutus tarkoittaa monille jälleen uutta kolhua toimeentuloon. Peruutus kertoo siitä, että vaikka tautitilanne helpottaa hiljalleen, tulevaisuudennäkymä on edelleen sumea ja toisaalta valtion tapahtumien takuutuen valmistelu kesken.

👂 Osallistuin tiistai-iltana jälleen keskusteluun musiikkialan tilanteesta ja laajemmin kulttuurin arvostuksesta – tai sen puutteesta. Mukana oli artisteja ja muita alan ihmisiä sekä päättäjiä useammasta puolueesta, kuulolla iso joukko kulttuurialan toimijoita ja kulttuurin ystäviä. Ensimmäiset puolitoista tuntia lähinnä kuuntelin.

Joka kerta nämä keskustelut riipaisevat – ja juuri siksi entistä useamman päättäjän pitäisi niihin osallistua. Jotta yhä useampi kuulisi, miten yli vuoden jatkunut ahdinko vaikuttaa ihan oikeisiin ihmisiin. Moni on jäänyt tyhjän päälle. Osa on joutunut myymään kotinsa, soittimensa, työvälineensä. Aivan liian moni kokee, että heitä ei arvosteta. Tunnelma on viikko toisensa jälkeen aina vain synkempi, tarinat raastavampia.

📣 Omissa puheenvuoroissani totesin, että yksikään puolue ei saa puhtaita papereita. On päivänselvää, että tähänastiset toimet kulttuuri- ja tapahtuma-alan kannattelemiseksi ovat olleet riittämättömiä. Kerroin, että teemme hartiavoimin töitä ja yhteistyötä yli puoluerajojen, jotta tilanne saadaan korjattua. Jotta ammattilaisfreelancereille saadaan oikeudenmukaisia korvauksia, tapahtuma-alalle toimiva takuutuki ja kulttuuriala tautitilanteen parantuessa auki ensimmäisten joukossa.

Luovien alojen työllisyysvaikutus ja merkitys talouden moottorina on kiistaton. Jo sen pitäisi perustella painavat toimet alan pelastamiseksi, vaikka viis veisaisi kulttuurista. Mutta kulttuurilla on vielä euroja ja työpaikkojakin tärkeämpi merkitys. Ilman kulttuuria ihminen kuihtuu.

Kaikilla on jokin suhde musiikkiin ja kulttuuriin laajemmin. Moni rakastaa, lähes kaikki arvostavat ja jokainen vähintään kuluttaa tavalla tai toisella. Merkitys ihmisille, ihmisyydelle ja elämälle on mittaamaton.

✏️ Rumban toimittaja kirjoitti keskustelusta jutun. Kirjoituksen mukaan hallituspuolueet väistelivät vastuuta ja perussuomalaisten edustaja keräsi pisteet kotiin kertomalla, että ovat jättäneet asiasta kirjallisen kysymyksen. Myönnän, että jutun lukeminen harmitti. Yritin nimenomaan olla raa’an rehellinen siitä, että hallitus ei ole onnistunut kulttuurialan tukemisessa ja että korjausliikkeellä on kiire.

En ole kuitenkaan varsinaisesti yllättynyt mielikuvasta, joka keskustelusta jäi toimittajalle päällimmäisenä mieleen. Niitäkin puheenvuoroja nimittäin kuultiin, kuinka jonkun muun olisi pitänyt tehdä sitä ja tätä.

🤝 Valtiosihteeri Johanna Sumuvuori totesi keskustelussa viisaasti, että politiikassa on kyse neuvotteluista ja yhteistyöstä. Niiden avulla syntyy tuloksia. Tietenkin myös julkisia kannanottoja tarvitaan eikä julkisen paineen merkitystä pidä sivuuttaa. En kuitenkaan usko, että yhtäkään kulttuurialan toimijaa lohduttaa pätkääkään puolueiden kisailu siitä, kuka ottaa tilanteen vakavimmin. Olennaista on löytää yhteisiä ratkaisuja ja toteuttaa ne.

Ratkaisuja ei edes tarvitse itse keksiä – alan toimijat ovat niitä ansiokkaasti etsineet ja ehdottaneet pitkin matkaa. Meidän poliitikkojen tehtävänä on (ja olisi ollut jo kauan sitten) muovata niistä toteuttamiskelpoisia ja viedä ne maaliin. Tottakai toimia on tehtykin ja tukia jaettu – mutta ei tarpeeksi eikä kaikilta osin fiksusti. Olen kuitenkin varovaisen toiveikas, että asiat liikkuvat oikeaan suuntaan jo lähiaikoina.

💭 Olen pitkin matkaa pohtinut, miksi tämän tavallaan itsestään selvän asian edistäminen on niin tahmeaa. Varmasti taustalla on ollut paljon tietämättömyyttä alan rihmastoista ja tarpeista. Nyt vuoden jälkeen se ei kuitenkaan riitä selitykseksi. On väistämättä kyse myös arvovalinnoista. Ei edes välttämättä siitä, mihin kukakin haluaa käyttää rahaa ja kuinka paljon (toki siitäkin), vaan mitä tapahtuu sitä ennen. Mille asioille annetaan aikaa ja mihin paneudutaan niin syvällisesti, että tilanteen vakavuus todella valkenee kaikille?

Jäin myös miettimään omaa harmitustani siitä, että toimittaja sivuutti mielestäni olennaisia asioita. Aika inhimillinen tunne, mutta samalla yhdentekevä. Ei minun harmituksellani ole mitään väliä niin kauan, kun kulttuurialan ammattilaisfreelancerit ovat edelleen ilman oikeudenmukaisia korvauksia, tapahtumatakuun valmistelu kesken, exit-suunnitelma kulttuurialan osalta puutteellinen ja keinot alan toipumisen tukemiseksi riittämättömiä.

Eikä se ole mitään verrattuna siihen, miltä niistä kulttuurialan toimijoista tuntuu, joiden viestiä alan hädästä ja tarvittavien ratkaisujen mittaluokasta ei ole riittävällä tavalla huomioitu yli vuoteen. Olen tosi kiitollinen jokaiselle, joka on käyttänyt omaa ääntään nostaakseen koko alan ja sen moninaisten toimijoiden tilannetta esiin. Sillä on ollut iso merkitys.

💪 Omalta osaltani teen jatkossakin parhaani ja tiedän, että niin tekee moni muukin. Mutta vasta tulokset ratkaisevat, ja ennen niiden saamista ei kenelläkään ole varaa selitellä, syytellä muita tai kaivella omaa napaansa. Politiikassa ylipäätään saa enemmän aikaan, jos ei keskity liikaa siihen, kuka saa kunnian. (Vaikka se ei tietty aina ole ihan helppoa.)