Lakivaliokunnan iso työ päättyi tänään, kun saimme valmiiksi mietinnön kansalaisaloitteesta kannabiksen rangaistavuuden poistamiseksi. Kuulimme lukuisia asiantuntijoita, viranomaisia ja järjestöjä, jotka arvioivat aloitteen ehdotuksia.

Lukuisissa asiantuntijalausunnoissa toistui yhteinen piirre: Nykyistä huumausaineiden käyttäjien kohtelua ei pidetä kohtuullisena tai toimivana. Avun sijaan tarjolla on monesti sakkoja, ja toisaalta yksittäinen rike voi nostaa tien elämässä pystyyn. 

Kansalaisaloite on tarpeellinen keskustelunavaus Suomen päihde- ja huumausainepolitiikan suunnasta. Aloite ei kuitenkaan sellaisenaan ole toteuttamiskelpoinen. Päihdepolitiikan uudistus kaipaisi kipeästi tutkimukseen pohjautuvaa tietopohjaa, jossa keinoja pohditaan kokonaisuutena.

Yhdyn valiokunnassa kuultujen asiantuntijoiden näkemykseen siitä, että Suomen päihdepolitiikkaa tulisi tarkastella, arvioida ja kehittää laaja-alaisesti kaikkien päihteiden ja niitä koskevien haittojen osalta. Suomalaisen päihdepolitiikan tulisi rangaistusten sijaan painottua ehkäisevään työhön ja varhaiseen puuttumiseen. Huumeiden käyttöön tulisi puuttua ensisijaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon keinoin.

Koetimme valiokunnassa hakea tukea näille näkökulmille. Valiokunnan enemmistö päätyi kuitenkin toiselle kannalle. Päädyimme siksi jättämään valiokunnan mietintöön vastalauseen yhdessä vasemmistoliiton kanssa. 

Viime kädessä erimielisyys kiteytyi yhteen isoon kysymykseen: pidetäänkö Suomen nykyisiä huumausainepolitiikan linjauksia ja rikoslainsäädäntöä toimivana ja onnistuneena, vai olisiko tarpeen toteuttaa laaja-alainen, tutkittuun tietoon perustuva arviointi ja selvitys tarvittavista kehitystoimista.

Suomen huumausainepolitiikka on jo 50 vuoden ajan ollut rangaistavuuteen perustuvaa. Rangaistavuudesta huolimatta huumausaineiden käyttäjien määrä on noussut viime vuosina huomattavasti. Sen myötä myös huumausaineista aiheutuvat terveydelliset, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset haitat ovat lisääntyneet. Nykyinen huumepolitiikka ei kertakaikkiaan ole onnistunut tavoitteessaan haittojen vähentämiseksi. 

Näistä syistä pidän tarpeellisena selvittää keinoja, joilla huumausaineiden aiheuttamia haittoja voidaan tehokkaasti vähentää, käyttäjien hoitoon hakeutumisen kynnystä madaltaa sekä laittoman kaupan toimintaedellytyksiä kaventaa. Rikosten tekijöiden sijaan käyttäjiä tulisi kohdella palveluiden tarvitsijoina. Erityisesti päihteiden ongelmakäyttö on usein yhteydessä mielenterveysongelmiin ja muihin elämän haasteisiin. Toisaalta liian moni kohtaa elämässään muunlaisia haasteita yksittäisen käyttökokeilun vuoksi. Siitä olimme valiokunnassa onneksi yhtä mieltä, että ennaltaehkäisevän työn ja hoitoonpääsyn vahvistaminen ja riittävien resurssien varmistaminen on välttämätöntä.

Useat valiokunnan kuulemat asiantuntijat toivat esiin rangaistavuuden vaikutuksia ja rangaistavuuden poiston puolesta puhuvia seikkoja. Käytön rangaistavuuden poistaminen ei estäisi puuttumasta käyttöön muilla tavoin. YK:n piirissä näkemykset huumeiden käyttäjien kohtelun suhteen ovat muuttuneet. Rangaistusten korostamisen tilalle on tullut haittojen vähentämisen periaate. Tällaista lähestymistapaa voidaan pitää ihmisoikeusperustaisena. 

Suomessa olisikin Norjan tavoin toteutettava laaja selvitystyö, jonka pohjalta voitaisiin toteuttaa kansalliset lainsäädäntöratkaisut. Suomeen huumausainepolitiikassa tarvitaan kokonaisvaltaisempaa tarkastelua ja punnitumpaa näkemystä. On olennaista, että huumeiden käytön sääntely perustuu tutkimustietoon. Vielä aika ei ollut sille kypsä.