Taaperolla oli tänään erikoispäivä äidin mukana töissä. Hän osallistui valiokunnan kokouksiin, nukkui päiväunet neuvotteluhuoneessa, tapasi mediaa kuppilassa ja riemuitsi kipitellessään eduskuntatalon pitkillä käytävillä. Melko tavallinen työpäivä eduskunnassa siis – ehkä päiväunien pituutta lukuunottamatta.

Aamulla meitä molempia vähän jännitti. Vihreiden kokouksissa suhtautuminen pikkulasten läsnäoloon on lähtökohtaisesti lempeää, mutta eduskunta on aika lailla jähmeämpi instituutio. Viralliset säännöt ovat varsin tiukkoja, joten oli helpotus huomata, että pakon edessä pientä joustoakin löytyy. Kollegoiden vastaanotto pikkukansalaista kohtaan on ollut ihanan innostunut. Suuri kiitos kaikille hellyyttävistä kohtaamisista.

Päivä sujui hyvin, mutta on päivänselvää, että työteho ja keskittymiskyky olivat kaukana tavanomaisesta. Lakko osoittaa kouriintuntuvasti, miten korvaamatonta työtä esimerkiksi varhaiskasvatuksen ammattilaiset tekevät paitsi lasten kasvun ja hyvinvoinnin, myös koko yhteiskunnan pyörimisen näkökulmasta. Tottakai sen tulisi näkyä myös niiden ihmisten palkassa ja työoloissa, jotka pitävät huolta pikkukansalaisistamme.

Tuntuu tärkeältä alleviivata, että tällaiset järjestelyt eivät tietenkään ole mahdollisia läheskään kaikissa työpaikoissa tai elämäntilanteissa. Toivon, että mahdollisimman monet työnantajat rohkenevat nyt joustaa ja että auki olevista päiväkodeista löytyy tilaa erityisesti niiden perheiden lapsille, joilla ei oikeasti ole vaihtoehtoja.

Myös Hesari bongasi pienet vipeltäjät eduskunnan kuppilasta, juttu luettavissa täällä.