Nuorten uupuminen ja mielenterveysongelmat ovat herättäneet huolta jo ennen koronakriisiä, mutta poikkeuksellinen vuosi on entisestään lisännyt tuen tarvetta. Tammikuussa 2021 nuorten mielenterveyspalveluissa oli 20 % enemmän käyntejä kuin tammikuussa 2020. Kiireettömiin aikoihin on yli kuukauden jono. Hoitojaksoaan odottaville nuorille on luotu kannattelujaksoja, mutta ne eivät ole kestävä ratkaisu resurssipulaan. Mielenterveys- ja päihdepalveluiden yhteensovittaminen kärsii liian vähäisestä sosiaalityöntekijäresurssista. Koulupsykologien puuttuminen vaikeuttaa jatkohoitoa ja myös heikentää mahdollisuuksia ennaltaehkäistä vakavampien ongelmien syntyä. Jonoja on tarkoitus purkaa ostopalveluita hyödyntäen, mutta sekään ei ratkaise koko ongelmaa.

Espoossa on kehitetty ja otettu käyttöön erilaisia toimintamalleja, joilla mielenterveysosaamista ja matalan kynnyksen tukea on viety nuorten arkiympäristöön ja oppilaitoksiin. Vaikuttavia toimintamalleja kannattaisi laajentaa ja samalla varmistaa, että riittävät resurssit matalan kynnyksen tuen tarjoamiseen toteutuvat jokaisen nuoren elämässä.

Mielenterveys on perusoikeus. Yksikään lapsi tai nuori ei saa jäädä ilman tarvitsemaansa tukea. Riittävät panostukset nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluihin voivat saada aikaan merkittäviä säästöjä lastensuojelussa, työllisyyden hoidossa, terveydenhoitomenoissa ja raskaammissa mielenterveys- ja päihdepalveluissa.

Esitän talousarvioaloitteena, että vuoden 2022 talousarvioon sisällytetään tarvittavat määrärahat nuorten mielenterveyspalveluiden vahvistamiseen (esim. 3 sairaanhoitajan vakanssia), sosiaalityöntekijäresurssin kasvattamiseen nuorten mielenterveyspalveluissa, vaikuttavien toimintamallien (IPC, Cool Kids, Elämä edessä) laajentamiseen sekä koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon henkilökunnan ja koulupsykologien määrän nostamiseen suositusten mukaiselle tasolle.