Seis silpomiselle

Tänään vietetään tyttöjen silpomisen vastaista päivää. Sukuelinten silpominen on törkeä toimenpide, joka loukkaa ihmisen itsemääräämisoikeutta. Siksi meidän on jatkettava silpomisen vastaista työtä sekä Suomessa että maailmalla.

Read More

Koulutus tulevien vuosikymmenten kynnyksellä

Koulutusalan asiantuntijat ovat jo pitkään peräänkuuluttaneet meiltä päättäjiltä koulutuksen pitkäjänteistä kehittämistä. Nyt varhaiskasvatuksen polulla ensiaskeleitaan ottavat lapset siirtyvät työelämään vasta 2040-luvun tietämillä. Eläkkeelle he pääsevät ehkä vuonna 2090. Koulutusjärjestelmää ja elinikäisen oppimisen polkua pitääkin tarkastella kokonaisuutena, katse pitkällä tulevaisuudessa. 

Read More

Viherlaakson terveysaseman tilanteesta

Viherlaakson terveysaseman tilat ovat heikossa hapessa. Oirekyselyjen mukaan miltei 70 prosenttia henkilökunnasta on oireillut säännöllisesti. Tiloja on yritetty korjata jo pitkään, mutta se ei ole riittänyt. Tänä syksynä Aluehallintovirasto on antanut vakavan kehotuksen puuttua asiaan vuoden loppuun mennessä.

Read More

Tärkeää tulla kuulluksi: tet-harjoittelijan raportti eduskunnasta

Viikolla 47 eli 18.-24.11.2019, vietettiin lapsen oikeuksien viikkoa ja aihe oli todella tärkeä myös eduskunnassa. Uskon, että Suomessa pidemmän päälle oikeudet toteutuvat, mutta parannettavan varaa aina löytyy. Nykyisen hallitusohjelman tavoitteisiin kuuluukin mm. nuorten syrjäytymisen vähentäminen ja nuorten osallisuuden kasvattaminen, joka kertoo myös niistä epäkohdista, joita halutaan parantaa Suomessa.

Read More

Vihreät ratkaisut huumausainepolitiikkaan

Kansalaisaloite kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamiseksi sai täyteen 50 000 allekirjoitusta ja aloite etenee eduskuntaan. Aiheesta on tämän jälkeen noussut runsaasti keskustelua.

Vihreiden linja on se, että laittomien päihteiden käytöstä ja pienten määrien hallussapidosta ei pidä rangaista. Asia on linjattu muun muassa Vihreiden poliittisessa ohjelmassa. Huumekaupan kuitenkin tulee olla jatkossakin rangaistavaa. Huumekauppiaiden saattaminen oikeuden eteen ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunta ovat keskeisiä keinoja puuttua ongelmaan.

Read More