Korona-ajasta on kulttuurialan näkökulmasta vaikea keksiä hyvää sanottavaa, mutta yksi iso asia tulee mieleen: Se kirkasti kulttuurin merkitystä. Ilman taidetta ja kulttuuria elämä on vain kalpea versio itsestään.

Toivon, että tämän päivän päättäjät hahmottavat myös aiempaa paremmin kulttuurin mittavat vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin, talouteen, työllisyyteen ja verotuloihin sekä yhteiskunnalliseen vakauteen ja osallisuuteen. Kulttuuri ja taide auttavat meitä asettumaan toisen ihmisen asemaan ja ymmärtämään maailmaa eri näkökulmista. Kulttuurialalla on valtava potentiaali myös taloudellisen kasvun veturiksi.

Kulttuurin arvostusta pitää kasvattaa. Mutta pelkkä arvostus ei vielä tuo leipää pöytään tai yleisöjä katsomoon. Arvostus ei automaattisesti johda parempaan politiikkaan. Tarvitaan niitä, jotka jaksavat vääntää kulttuurin puolesta myös politiikan kentällä.

Vihreän kulttuuripolitiikan ytimessä ovat taiteen vapaus ja itseisarvo, kulttuuripalveluiden monimuotoisuus ja tasa-arvoinen saavutettavuus sekä taiteilijoiden ja muiden kulttuurialan ammattilaisten toimeentulo.

Korona-aikana aatteellinen kompassimme oli paikoin sekaisin. Ajattelen, että meidän olisi puolueena pitänyt havahtua aiemmin koronarajoitusten kohtuuttomiin vaikutuksiin kulttuurialalle. Tuet olisi pitänyt saada ensi tilassa kohdistettua myös väliinputoajiksi joutuneille freelancereille. Toisaalta tiedän, että moni vihreä teki parhaansa vaikeassa tilanteessa ja välillä aikamoisessa vastatuulessa.

Oli hienoa olla osa sitä puoluerajat ylittävää kulttuurin puolustajien joukkoa, joka yhdessä alan toimijoiden ja ammattilaisten kanssa teki hartiavoimin töitä ja loi painetta parempien päätösten puolesta. Niitäkin lopulta syntyi, vaikkei täydellisiä missään vaiheessa.