Kuinka ratkaistaan pääkaupunkiseudun asuntopula ja huolehditaan että metropolialueelta löytyy koti kaikille? Miten helpotetaan alueen asukkaiden työssäkäyntiä, asumista ja liikkumista? Miten pysäytetään seudulla jo nyt pesivä segregaatio ja huolehditaan että kaikkien kuntien asukkaiden saatavilla on laadukkaita palveluita jatkossakin? Siis, miten vastataan metropolialueen keskeisiin muutospaineisiin ja saadaan alueen kunnat puhaltamaan yhteen hiileen?
Metropolialueen tulevaisuus on epäilemättä nyt käynnistyneen valtuustokauden isoimpia kysymyksiä. Vaalikentillä aihe oli jokseenkin polarisoitunut: liitetäänkö Espoo Helsinkiin vaiko ei? Nyt aihetta tutkineiden selvityshenkilöiden väliraportin pohjalta keskustelua voidaan onneksi syventää.
Oma linjani on se, että kaikkia vaihtoehtoja tulee tarkastella avoimin mielin. Ratkaisun vaikutukset ovat tärkeämpiä kuin sen muoto. Itseäni lainaten: ”Paikallisesta asiantuntemuksesta ammentamisen lisäksi myös laajempien kokonaisuuksien hallinta on tarpeen. Erilaiset vaihtoehdot metropolialueen kuntarakenteen tulevaisuudesta tulee selvittää.”
No, nyt olisi siis jonkinlaista selvitystä tarjolla. Hiljattain julkaistu väliraportti (pdf) kiteyttää kolme eri vaihtoehtoa, jolla metropolialueen haasteet voitaisiin ratkaista:
a) Vähäiset kuntarakennemuutokset & vahva metropolihallinto
b) Merkittävät kuntarakennemuutokset & metropolikuntayhtymä (Helsingin liitto)
c) Suurkunnat & metropoliseudun sopimusyhteistyö
Vaikutusten arviointi ei vielä nyt käsillä olevilla tiedoilla ole kovin helppoa. Itse haluan tarkastella vaihtoehtoja seudun kokonaisedun kannalta, sillä elinvoimainen ja kansainvälisessä metropolien välisissä mittelössä pärjäävä metropolialue on pitkällä tähtäimellä kaikkien espoolaisten ja suomalaistenkin etu. Jokainen näkökulma on kuitenkin kannanmuodostuksessa tärkeä, joten spekulointiani saa ja kannattaa siis vapaasti kommentoida ja haastaa!
A-vaihtoehto eli vähän kuntaliitoksia & vahva metropolihallinto:
(Espoon kannalta: Espoo+Kauniainen)
+ suorilla vaaleilla valittu metropolivaltuusto
+ / – haasteena metropolihallinnon todellinen vaikuttavuus
– pk-seudun tarpeettomat kuntarajat säilyvät
– tarve lähidemokratian lisäämiselle ei häviä -> vielä lisää kerroksia?
– eturyhmäpolitiikka ei hävinne mihinkään metropolitasolta edes pitkällä aikavälillä
B-vaihtoehto eli merkittäviä kuntaliitoksia & metropolikuntayhtymä:
(Espoon kannalta: Espoo+Kauniainen+Kirkkonummi+Vihti)
– entistä vahvempi pk-seudun kolmikko vääntämässä kättä, entistä syvemmät pk-seudun kuntarajat?
– kuntayhtymäproblematiikka – isot päätökset kuntalaisten ulottumattomissa
C-vaihtoehto eli suurkunnat & metropoliseudun sopimusyhteistyö:
(Espoon kannalta: Espoo+Kauniainen+Helsinki+Vantaa+Kirkkonummi+Sipoo)
+ selkeys(?) (vain yksi merkittävä päätöksenteon taso)
+ vaaleilla valittu valtuusto päättää asioista
+ eturyhmäpolitiikan väheneminen (pitkällä aikavälillä)
– / + haaste lähidemokratiassa, toisaalta jo niin iso kompleksi, ettei kysymystä voida enää ohittaa?
– pelko siitä, ettei kyetä rakentamaan joustavaa, tarkoituksenmukaista hallintoa, vaan syntyy jähmeä ja etäinen hallintomonoliitti
– jättifuusion epäonnistumisen todennäköisyys?
– laajemman 14 kunnan metropolialueen päätöksenteon jääminen yhä kuntien välisten sopimusten varaan
Vaihtoehdoista A on selkeästi lähimpänä pääkaupunkiseudun ja etenkin Espoon vihreiden valitsemaa linjaa. Itsekin olen jo aiemmin kirjoittanut, että ”Metropolialueelle tulee luoda kuntarajat ylittävä, suorilla vaaleilla valittava metropolivaltuusto, jotta koko yhdyskuntarakennetta kehitetään kokonaisuutena järkevästi ja ekologisesti. Kaupunkilaisten äänen täytyy kuulua myös siellä, missä päätetään yhteisestä metropolialueestamme.”
Epäileväiset näkevät metropolivaltuuston vain uutena kuorrutuksena nykymenon jatkamiselle. Nähdäkseni merkittävä ero nykyiseen, kuntien välisiin sopimuksiin perustuvaan ”päätöksentekoon”, on se, että metropolivaltuustolle olisi tarkoitus lainsäädännöllä siirtää nykyisten kuntien tehtäviä sekä valtion metropolipolitiikkaan liittyviä tehtäviä. Esimerkiksi metropolivaltuuston kaavoituspäätökset olisivat siis kuntia sitovia, toisin kuin esimerkiksi nykyinen maakuntakaava, joka lähinnä kokoaa yhteen kuntien omia toiveita ja tavoitteita. Tämä on ehdottomasti edellytys metropoliratkaisun onnistumiselle.
Siitä ei toki päästä mihinkään, että myös metropolivaltuuston päättäjät ovat ihmisiä, joilla on jokin kotipaikka. Metropolitason rahoituksen järjestäminen ja jakautuminen kuntien välillä ei myöskään ole täysin yksiselitteistä. Huoli eturyhmänyrkkeilyn jatkumisesta ei siis ole missään nimessä turha.
Sikäli kun vanhat merkit (pdf) pitävät paikkansa, Espoossa tuskin suhtaudutaan kovin innokkaasti vaihtoehtoon C. Onnistuneen toteutuksen myötä uskoisin sen kuitenkin täyttävän edellä korostamani kriteerit (yhdyskuntarakenteen järkevä ja ekologinen kehittäminen kokonaisuutena & kaupunkilaisten äänen kuuluminen päätöksenteossa) jopa A-vaihtoehtoa paremmin.
Toki A-vaihtoehdossa kunnat sellaisenaan (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta) säilyttäisivät ns. itsenäisyytensä, eli päätöksenteko säilyisi näennäisesti lähempänä asukkaita. C-vaihtoehto kuitenkin kaikessa massiivisuudessaan pakottaisi pohtimaan kuntatasoa alempia lähivaikuttamisen tasoja uudesta vinkkelistä. Metropoli- ja kuntatason rinnalle lähialuehallinto kun ei oikein järkevästi mahdu.
Koska toivotut tavoitteet voidaan parhaimmillaan saavuttaa sekä metropolihallinnon että kuntaliitosten kautta, tulisi vaihtoehtoja kaiketi punnita onnistumisen ja epäonnistumisen todennäköisyyksien näkökulmasta. Tällaisen riskianalyysin tekeminen ei ole missään nimessä helppoa sekään. Isona tekijänä tässä on kaikkien kuntien yhteistyökyky ja sopeutuvaisuus, toisaalta myös muutosjohtaminen. Onko kuitenkin niin, että olisi helpompaa rakentaa uutta, ketterää metropolihallintoa, kuin ryhtyä punkeamaan yhteen vanhoja jättiläisiä?
Huomionarvoista, joskaan ei järin yllättävää, on se, että Kauniaisen ja Espoon kuntaliitos on mukana jokaisessa vaihtoehdossa. Odotan mielenkiinnolla, minkälaisia pyörteitä se saa aikaan. Itse kannatan kyseistä yhdistymistä kyllä varsin varauksetta.
Johtopäätökseni tällä erää on siis se, että B-vaihtoehto tuntuu alueen kokonaisedun näkökulmasta todella synkältä, A ja C puolestaan ovat kumpikin omalla tavallaan potentiaalisia ja onnistuessaan toisivat helpotusta metropolialueen kipuiluun. Niistä toivonkin käytävän rakentavaa keskustelua niin valtuustossa kuin kaupunginhallituksessakin, ennen Espoon lopullisten kantojen lukkoonlyömistä.