Eduskunta keskusteli kannabista koskevasta kansalaisaloitteesta 4.5.2022 lakivaliokunnan mietinnön pohjalta. Valiokunnassa päädyimme yksimielisesti esittämään aloitteen hylkäämistä. Jätin kuitenkin valiokunnassa vastalauseen siitä, mitä Suomen päihdepolitiikassa pitäisi seuraavaksi tapahtua. Tässä puheenvuoroni aiheesta:
Arvoisa puhemies (APM)
Kannabiksen rangaistavuutta koskeva kansalaisaloite käynnisti lakivaliokunnassa keskustelun, jolle on Suomessa huutava tarve. Aloitteen käsittely tarjosi mahdollisuuden pohtia, mikä on Suomen huumausainepolitiikan tavoite ja onko siinä onnistuttu.
Huumeiden käyttökokeilut lisääntyvät, päihdeongelmat piinaavat lukemattomia ihmisiä ja heidän läheisiään, huumeiden käyttäjiä leimataan ja kohdellaan huonosti, huumekuolemien määrä kasvaa tasaisesti, huumekauppiaiden sijaan rangaistuksia jaetaan käyttäjille ja hoidon saaminen on huomattavan vaikeaa. Ei tätä tilannetta ja siihen johtanutta politiikkaa minusta kovin onnistuneena voida pitää.
Käsittely valiokunnassa oli perusteellinen: Kuulimme lukuisia asiantuntijoita, viranomaisia ja järjestöjä, jotka arvioivat aloitteen ehdotuksia. Kiitos heille. Monissa kuulemisissa toistui yksi yhteinen piirre: Arviota huumausainepolitiikan toimivuudesta ja punnittua pohdintaa tarvittavista uudistuksista toivottiin riippumatta siitä, mitä lausunnonantaja ajatteli juuri tästä nimenomaisesta aloitteesta eli kannabiksen käyttörangaistusten poistamisesta.
Tästä huolimatta lakivaliokunnan enemmistö päätyi kannattamaan mietintöä, jonka mukaan Suomen huumausainepolitiikan linjauksia pidetään kokonaisuutena suhteellisen onnistuneena, eikä esimerkiksi rikoslainsäädännön muutoksille tai minkäänlaisille selvityksille ole tarvetta. Tämän vuoksi päädyimme edustajien Soinikoski ja Said Ahmed kanssa jättämään vastalauseen mietintöön.
APM
Suomen huumausainepolitiikka on jo 50 vuoden ajan perustunut rangaistuksiin. Rangaistavuudesta huolimatta huumausaineiden käyttäjien ja kokeilijoiden määrä on noussut viime vuosina huomattavasti ja laiton kauppa voi hyvin.
Sen myötä myös huumausaineista aiheutuvat terveydelliset, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset haitat ovat lisääntyneet. Nykyinen huumepolitiikka ei kertakaikkiaan ole onnistunut tavoitteessaan käytön tai sen haittojen vähentämiseksi. Näin ei voi jatkua.
Useat valiokunnan kuulemat asiantuntijat toivat esiin rangaistavuuden vaikutuksia ja rangaistavuuden poiston puolesta puhuvia seikkoja. Käytön rangaistavuuden poistaminen ei estäisi puuttumasta käyttöön muilla tavoin.
Jo vuonna 2001, kun silloinen lakivaliokunta käsitteli lakia, jossa huumeiden käyttö säädettiin erilliseksi rikokseksi, valiokunta totesi, että ensisijainen vaihtoehto pitäisi olla toimenpiteistä luopuminen ja hoidon tarjoaminen, kun on kyse yksittäisestä käyttörikoksesta.
Kun asiaa kysyttiin syyttäjälaitokselta ja poliisilta, näin ei kuitenkaan ole käynyt. Sakottaminen on varsin helppoa – avun saaminen puolestaan huomattavan vaikeaa.
APM,
Suomalaisen päihdepolitiikan tulisi rangaistusten sijaan painottua ehkäisevään työhön ja varhaiseen puuttumiseen. Huumeiden ongelmakäyttöön tulisi puuttua ensisijaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon keinoin.
Valiokunta toteaakin mietinnössään, että päihteidenkäyttäjien hoitoon pääsyä tulisi helpottaa. Tähän mietinnön kantaan on helppo yhtyä ja siitä olimme onneksi kaikki samaa mieltä.
Pelkään kuitenkin pahoin, että tähän ei päästä niin kauan, kun mikään ei muutu yhteiskunnan suhtautumisessa huumeiden käyttäjiin. Pelko leimaamisesta, rangaistuksesta, rekisterimerkinnästä ja siitä johtuvista ongelmista opiskelu- ja työpaikan saamisessa nostaa avun pyytämisen kynnystä.
Nuorten huumekokeilujen taustalla on monta kertaa myös muuta elämän heittelyä, ja ongelmaksi asti riistäytynyt päihteidenkäyttö kertoo lähes aina muista mielenterveyden tai elämänhallinnan haasteista. Siksi päihteidenkäyttäjiä ei pitäisi kohdella rikollisina vaan pikemminkin erilaisten yhteiskunnan kannattelevien ja riippuvuuteen sairastuneiden kohdalla myös hoitavien palveluiden tarvitsijoina.
APM,
Valiokunta oli yksimielinen siitä, ettei tämä kansalaisaloite sellaisenaan ole toteuttamiskelpoinen. Tämä oli likipitäen kaikkien asiantuntijoiden jakama kanta. Huumausainepolitiikan uudistaminen vaatii kattavampaa tutkimus- ja lainsäädäntötyötä, kuin kansalaisaloitteessa on ollut mahdollista tehdä. Eikä näitä avoimia, ratkaisemattomia kysymyksiä tietenkään ollut mahdollista perusteellisesti valiokuntakäsittelyssä ratkoa, kun itse asian edistämiselle ei ole riittävästi poliittista tukea.
Mielenkiintoinen ja lisäselvitystarpeita alleviivaava huomio liittyi esimerkiksi siihen, millä keinoilla tehokkaasti voidaan suitsia ja estää järjestäytyneen rikollisuuden ja laittoman kaupan mahdollisuuksia käyttää hyväksi esimerkiksi kannabiksen mahdollisesti kasvavaa kysyntää.
Koetimme valiokunnassa hakea tukea lukuisten asiantuntijoiden kannattamalle näkemykselle, että Suomen päihdepolitiikkaa tulisi tarkastella, arvioida ja kehittää laaja-alaisesti kaikkien päihteiden ja niitä koskevien moninaisten haittojen osalta. Valiokunnan enemmistö päätyi kuitenkin toiselle kannalle.
Viime kädessä erimielisyys tosiaan kiteytyi yhteen isoon kysymykseen: pidetäänkö Suomen nykyisiä huumausainepolitiikan linjauksia ja rikoslainsäädäntöä toimivana ja onnistuneena, vai olisiko tarpeen toteuttaa laaja-alainen, tutkittuun tietoon perustuva arviointi ja selvitys tarvittavista kehitystoimista. Tulen esittämään toisessa käsittelyssä vastalauseemme mukaisen lausumaehdotuksen hyväksymistä.
APM
Kenelläkään tässä salissa ei ole tarvetta tai halua vähätellä päihteiden käyttöön liittyviä haittoja sekä yksilöille että yhteiskunnalle. Minusta huoli siitä, millainen käsitys esimerkiksi nuorilla on kannabikseen liittyvistä riskeistä ja haitoista, on aivan asiallinen.
Kysymys kuuluu, onko nykyinen rangaistuksiin keskittyvä huumepolitiikka kyennyt tehokkaasti suojelemaan nuoria näiltä riskeiltä. Mielestäni ei. Tai ovatko nykyisen lainsäädännön seuraamukset kohtuullisia niille aikuisille, jotka riskeistä huolimatta valitsevat kannabista kokeilla tai käyttää – aivan riippumatta siitä, mitä mieltä kukin meistä henkilökohtaisesti on tuosta valinnasta.
Esittämämme kokonaisarviointi antaisi mahdollisuuden koota sellainen toimenpiteiden kokonaisuus, jolla näihin kysymyksiin voitaisiin aidosti vaikuttavasti puuttua ja samanaikaisesti varmistaa huumeita käyttävien henkilöiden ihmisarvoinen kohtelu.
APM
Kansalaisaloite avasi tässäkin talossa tarpeellisen keskustelun suomalaisen päihdepolitiikan suunnasta. Suomeen huumausainepolitiikassa tarvitaan kokonaisvaltaisempaa tarkastelua ja punnitumpaa näkemystä. On olennaista, että huumeiden käytön sääntely perustuu tutkimustietoon.
Toivon, että keskustelu ei pääty tähän, vaikka suomalaisten puolueiden ja poliitikkojen keskuudessa aika ei vielä näytä olevan kypsä humaanille ja tietopohjaiselle päätöksenteolle huumausainepolitiikassa.