Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen historian ensimmäinen valtuustoseminaari pidettiin 9.2.2022. Pidin Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtajana ryhmäpuheen, jossa korostin osallisuuden ja yhdenvertaisuuden merkitystä sekä nostin esiin neljä asiaa, joissa ei ole varaa epäonnistua.

Hei hyvät tuoreet kollegat ja muut läsnäolijat, bästa kollegor och alla andra. 

Aivan ensimmäiseksi suuret onnittelut kaikille, stort grattis till alla. Meillä on edessämme aikamoinen seikkailu. En malta odottaa, että pääsemme yhdessä käärimään hihat.

Vihreä valtuustoryhmä on valmiina hommiin. Ryhmästämme löytyy mielenkiintoa ja osaamista niin nuorten kuin ikäihmistenkin hyvinvointiin, sosiaalihuollon ja terveydenhuollon kysymyksiin sekä johtamisen ja digitaalisten palveluiden kehittämiseen. Valtuutettujen ja varojen lisäksi olemme päättäneet kutsua ryhmäkokouksiimme edustajat niistä alueen kunnista, joista ei tullut valituksi vihreitä valtuutettuja tai varavaltuutettuja. 

Vihreiden ryhmä on sitoutunut toimimaan koko alueen ja kaikkien sen asukkaiden hyväksi. Yhtä aikaa on siis katsottava isoa kokonaisuutta ja toisaalta tunnistettava eri kuntien ja kaupunginosien tarpeet ja tilanteet. Osallisuus ja dialogi on siihen tärkeitä työkaluja.

Osallisuus ja yhdenvertaisuus ovat ryhmällemme tärkeitä periaatteita myös laajemmin. Palveluiden käyttäjät kannattaa ottaa mukaan kehittämään palveluita heti alusta asti. Erityisesti lasten, nuorten, vammaisten ja eri tavoin haavoittuvassa asemassa olevien äänen kuulumisesta on huolehdittava. Meidän valtuutettujen vastuulla on varmistaa, että osallisuuden käytännöt ja kulttuuri luodaan ensi hetkistä alkaen. Ja että ihmisten yhdenvertainen kohtelu on kaiken toimintamme lähtökohta. Myös järjestöjen asiantuntemusta kannattaa hyödyntää – ja tietysti varmistaa, että järjestöjen tekemä korvaamaton työ voi jatkua.

Haluan nostaa esiin kolme isoa haastetta, jotka uskoakseni määrittävät tulevien vuosien työtämme – ja jotka ovat onnistumisemme kannalta kriittisiä.

Ensimmäinen niistä on henkilöstö. Me kaikki tiedämme, että työvoimapula kurittaa sote-alaa ja että työntekijät kokevat monessa tehtävässä todella raskasta kuormitusta. Juuri siksi hyvä johtaminen sekä työntekijöiden hyvinvointi ja ylipäätään huomioiminen muutoksessa on aivan erityisen tärkeää. Voisiko Länsi-Uusimaa olla Suomen paras työpaikka sote-alan ammattilaisille?

Toinen haaste on ilmeinen: koronan jälkihoidossa meillä ei ole varaa epäonnistua. Me kaikki olemme väsyneitä tähän pandemiaan, mutta sen varjo seuraa meitä vielä pitkään. Lasten, nuorten ja opiskelijoiden pahoinvointi. Yrittäjien ja itsensätyöllistäjien kamppailu toimeentulosta. Ikäihmisten yksinäisyys. Lähisuhdeväkivallan kasvu. Kaikki koronan kiihdyttämiä ilmiöitä, jotka vaativat huomiotamme tulevina vuosina. Ja jotka myös alleviivaavat sosiaalihuollon laaja-alaista merkitystä.

Koronan jälkihoito ja tästä kriisistä elpyminen on myös hyvä, joskaan ei ainoa esimerkki hyvinvointialueen ja kuntien yhteistyön tarpeellisuudesta. Vastuu asukkaiden hyvinvoinnista ei katoa nimittäin kuntienkaan pöydiltä. Esimerkiksi lasten ja nuorten parissa tekevät töitä sekä kuntien opettajat ja nuorisotyöntekijät että hyvinvointialueen psykologit, kuraattorit, neuvolan hoitajat ja terkkarit. On sanomattakin selvää, että yhteistyön on oltava saumatonta ja siitä pitää erikseen huolehtia.

Kolmantena isona haastena pöydällämme on mielenterveyskriisi – koronan kiihdyttämä ilmiö sekin. Mielenterveyspalveluiden ruuhkautuminen ja mielenterveyden oireilun lisääntyminen olivat kuitenkin todellisuutta jo ennen koronaa. Emme saa uskotella itsellemme, että tämä ongelma poistuisi koronan jälkeen itsestään. Meillä on mahdollisuus ja mun mielestä myös velvollisuus rakentaa mielenterveyspalvelut alusta asti toimiviksi ja mutkattomiksi, jotta mielenterveysongelmia voidaan ennaltaehkäistä ja ratkoa jo mahdollisimman varhain ja jotta hoitoa todella saa, kun sitä tarvitsee. Voisiko Länsi-Uusimaa olla ensimmäinen hyvinvointialue, joka toteuttaa terapiatakuun?

Lopuksi pari sanaa rahasta ja ennaltaehkäisystä. Kiinteä budjetti laittaa meidät varmasti kinkkisten kysymysten äärelle. Kaikkein kalleinta kuitenkin on se, jos ihmiset eivät saa tukea ja hoitoa ajoissa – ongelmat syvenevät ja raskaiden, kalliiden palveluiden tarve kasvaa. Pahimmillaan ollaan kierteessä, jossa ihmiset jäävät pysyvästi syrjään, työkyvyttömyys jatkaa kasvuaan ja huoltosuhde heikkenemistään. Ja jos puhumme esimerkiksi suurten kansansairauksien ennaltaehkäisystä, hoidosta ja toimintakyvyn ylläpidosta, volyymit ja sitä kautta myös kustannusvaikutukset voivat olla todella suuria – plusmerkkisiä, kun onnistumme – ja vastaavasti päinvastoin.

Ei ole tarkoitus maalata piruja seinille, mutta ennaltaehkäisyn painottaminen ja palvelupolkujen sujuvoittaminen ei saa jäädä vain juhlapuheisiin – sen on tapahduttava myös budjeteissa ja päätöksissä. Tämä vaatii päättäjiltä hitusen kestävyyttä, koska tulokset tai säästöt eivät synny hetkessä, mutta se on ainoa tapa saada rahat riittämään tulevaisuudessa. 

Aivan viimeiseksi haluan haastaa meidät kaikki rohkean uudistamisen tielle. Meitä ei ole valittu tyytymään ja ylläpitämään sitä, miten asiat ovat just nyt. Vaan etsimään fiksumpia ratkaisuja ja vaikuttavampia tapoja tehdä. Rohkeasti uudistamaan sitä, mikä ei toimi. Esimerkiksi purkamaan rakenteita, jotka estävät eri ammattilaisten yhteistyötä tai tarkoituksenmukaista vastuunjakoa eri toimijoiden kesken.

Tämän ison uudistuksen myötä aukeaa joidenkin vuosien aikaikkunan, jolloin fiksuja toiminnallisia muutoksia on tavanomaista helpompaa tehdä. Parhaassa tapauksessa onnistumme yhtä aikaa tehostamaan toimintaa ja karsimaan ihmisten pompottelua luukulta toiselle. Tähän mahdollisuuteen toivottavasti uskallamme tarttua. 

Ja tämä jatkuvan kehittämisen mentaliteetti kannattaa kiinnittää osaksi hyvinvointialueemme DNA:ta, sillä aika harvoin näin isossa muutoksessa kaikki tulee kerralla kuntoon.