Olin bussissa matkalla kokoukseen, kun kuulin minulle läheisen ihmisen saaneen vakavan sairaskohtauksen. Sydämeni särkyi, mutta samaan aikaan tiesin, että jos mitään olisi tehtävissä, se kyllä tehtäisiin. Se on pohjoismaisen hyvinvointivaltion hienoin piirre. Ketään ei jätetä. Kaikista pidetään huolta.
Ikävä kyllä todellisuus ei ole sama kaikille. Ei kaikille Suomessakaan. Terveys- ja hyvinvointierot Suomen eri alueiden välillä ovat hälyttäviä ja häpeällisiä. Hyvinvointivaltiomme on päästetty rispaantumaan reunoista ja kulumaan puhki keskeltä. Kaikki eivät pysy enää mukana.
Tuosta bussimatkasta on nyt vähän yli kaksi vuotta. Kyseinen kokous oli pääkaupunkiseudun kaupunginvaltuustojen historiallinen yhteiskokous, jossa pidin Vihreiden ryhmänpuheenvuoron. Puheenvuorossani kritisoin edellisen hallituskauden sote-uudistusta muun muassa palveluketjujen pirstaloimisesta, julkisten terveyspalveluiden hallitsemattomasta avaamisesta yksityisille markkinoille ja ylikireästä aikataulusta. Noin vuotta myöhemmin uudistus kaatui omaan mahdottomuuteensa.
Vaikka edellisen hallituskauden sote-uudistus oli kaadettava, itse uudistuksen tarve ei ole kadonnut mihinkään. Siispä tämäkin hallitus tarttui vuorostaan toimeen, tavoitteena laittaa tämän maan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen perustavanlaatuiset rakenteet kuntoon. Tällä kaudella lähtökohta koko uudistukselle oli erilainen: tavoitteena on ennen kaikkea parantaa ihmisten yhdenvertaisuutta ja kaventaa terveyseroja. Huolehtia siitä, että paljon palveluita tarvitsevat, haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset saisivat nykyistä parempaa palvelua. Ja taittaa kustannusten kasvua fiksummalta tekemisellä, ei ihmisten palveluita heikentämällä.
Kyse on myös sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Jos mitään ei tehdä, kustannukset jatkavat vääjäämättömästi kasvuaan. Tarvitsemme kipeästi fiksumpia tapoja järjestää palveluita, inhimillisempiä tapoja hoitaa etenkin paljon palveluita tarvitsevia ja leveämpiä hartioita kantamaan vastuuta ihmisten hyvinvoinnista erityisesti siellä, missä väkeä on vähemmän tai harvassa. Meidän on päästävä eroon sellaisista rakenteista, jotka ajavat pompottamaan ihmisiä luukulta toiselle.
Suomen perustuslaki edellyttää, että ihmisiä kohdellaan yhdenvertaisesti. Siksi nykytila ei ole kestävä ja siksi rakenteita ei voida jättää muuttamatta. Ja siksi muutokset koskevat myös sellaisia alueita, joiden näkökulmasta nykytilakin olisi ihan ok. Ihmisillä on oltava yhtäläinen oikeus vaikuttaa sosiaali- ja terveyspalveluihinsa asuinpaikasta riippumatta. Tulevaisuudessa näistä palveluista päätetään vaaleilla valituissa maakuntavaltuustoissa.
Ison muutoksen äärellä odotukset ovat korkealla, kritiikki rajua ja riskitkin suuret. Eikä vaikutuksia nähdä hetkessä. Painopisteen siirto ennaltaehkäisyyn, palveluketjujen parempi yhteensovittaminen, terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen, kustannusten kasvun taittaminen. Ne eivät tapahdu sormien napsautuksella, vaan vuosien kehitystyön myötä. Eri alueilla ollaan kehittämisen suhteen hiukan eri vaiheissa. Osa on mennyt muutosta kohti jo ennen uudistusta, osa ehkä tarvitsee isompaa ravistelua. Vuosikymmenen loppupuolella alamme nähdä, miten malli toimii ja millaisia tuloksia se tuottaa.
Ei tämä täydellinen ole. En usko, että täydellistä on olemassakaan. Kannan huolta monista yksityiskohdista ja tulen eduskuntakäsittelyssä tekemään parhaani, jotta esiin nouseviin kysymyksiin ja epäkohtiin löydetään tyydyttäviä ratkaisuja. Pidän silti tärkeänä, että pääsemme vihdoin alkuun ja varmistamme, että tiedon ja kokemuksen karttuessa kehittäminen jatkuu myös tästä hetkestä eteenpäin.
Mitä uudistus merkitsee Espoossa ja Uudellamaalla? Espoossa olemme tähän mennessä toteuttaneet sosiaali- ja terveyspalveluita erittäin tehokkaasti. Siis vähemmällä rahalla, kuin maassa keskimäärin. Kuntaveroprosenttimme on yksi maan matalimmista, mutta silti olemme satsanneet keskimääräistä enemmän koulutukseen. Kun sotepalvelut poistuvat kaupungin käsistä, on entistä tärkeämpää miettiä, miten asukkaille tärkeistä koulutukseen, kulttuuriin, liikuntaan ja hyvinvointiin liittyvistä palveluista pidetään huolta. Niihin satsaaminen on arvovalinta, jonka voimme jatkossakin tehdä.
Toisaalta olemme jo pitempään tehneet tiivistä yhteistyötä Länsi-Uudenmaan muiden kuntien – tulevien maakuntakamujen – kesken sotepalveluiden kehittämisessä. Olemme kehittäneet esimerkiksi terveysasemapalveluita, lapsiperheiden palveluita sekä sosiaali- ja kriisipäivystystä vastaamaan paremmin ihmisten tarpeisiin ja toiveisiin sekä huomispäivän haasteisiin. Siinä mielessä uskon, että lähtökohdat yhteistyölle ovat tällä seudulla ovat hyvät.
Suurin huoli liittyy rahoitukseen. Kaikki ymmärtävät, että jos rahaa ei ole jaossa aiempaa enempää, joidenkin alueiden suurempaan palvelutarpeeseen vastaaminen on jostain muualta pois. Se tuntuu vaikealta, sillä ei missään päin Suomea ole sellaista kokemusta, että meillä on ylimääräistä, tulkaapa hakemaan. Juuri siksi uudistuksen vaikuttavuuteen latautuu paljon odotuksia. Tavoitteena on nyt rahoitusmalli, joka perustuu tutkittuun tietoon ja joustaa niin, että muuttuvat tilanteet ja erilaiset tarpeet pystytään huomioimaan. Mallin on paitsi vastattava aitoon tarpeeseen, myös oltava kohtuullinen, jotta yhden ongelman korjaaminen ei synnytä kahta uutta. Voitte uskoa, että tämä ei ole ihan helppo palapeli.
Vihreät on tehnyt hartiavoimin töitä sen puolesta, että kasvavien kaupunkien ja Uudenmaan esittämät huolet kuullaan ja ymmärretään uudistuksen valmistelussa. Vaikka terveyserot ovat suuret maan eri alueiden välillä, on syviä railoja myös yksittäisten kaupunkien sisällä. Vailla vastakkainasettelua on pystyttävä yhteensovittamaan köyhtyvien seutujen sairastavan ja ikääntyvän väestön hoitotarpeita sekä kasvavien alueiden toisenlaisia sosiaalisia ongelmia.
Aika näyttää, miten tässä onnistutaan. Mutta yrityksen puutteesta se ei jää kiinni – siitä Vihreät on pitänyt huolen. Muutamia viimeisen vaiheen huomattavia parannuksia mainitakseni: Varmistamme, että opiskeluhuollon henkilökunta, esimerkiksi psykologit ja kuraattorit, löytyy jatkossakin oppilaitoksista lähipalveluna. Toteutamme uudistuksen yhteydessä hoitotakuun, joka turvaa nopean hoitoonpääsyyn koko maassa. Palkitsemme hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä, jotta maakuntia kannustetaan alusta asti tavoittelemaan vaikuttavaa ennaltaehkäisyä ja tiivistä yhteistyötä alueen eri toimijoiden kesken.
Erityisesti rahoitukseen liittyen rakennamme kuntien valtionosuusjärjestelmään kokonaan uuden elementin, joka huomioi nimenomaan kunnan väestönkasvun ja sen mukanaan tuomat tarpeet. Varmistamme vielä ennen uudistuksen voimaantuloa, että rahoitusmalli huomioi aiempaa paremmin esimerkiksi asunnottomuuteen, vieraskielisyyteen sekä kiinteistö- ja henkilöstökustannuksiin liittyviä tarpeita. Pehmennämme vaikutuksia rahoitusta menettäville alueille pitkällä ja porrastetulla siirtymäajalla sekä rajaamalla asukaskohtaista muutosta. Kiirehdimme monikanavaisen rahoituksen purkamista ja maakuntien verotusoikeutta.
Ai uusilla veroillako tilanne ratkeaa? Tavallaan. Verotusoikeuden hienous on se, että kun rahojen keräämisestä ja käyttämisestä päättää sama taho, on se väkisinkin pakotettu käyttämään erityistä harkintaa molempiin suuntiin. Mitä nopeammin saamme maakuntaveron kautta sote-maakunnat aidosti kuskin paikalle oman alueensa tarpeisiin vastaamisessa, sitä nopeammin ja vaikuttavammin uudistus alkaa toimia toden teolla.
On selvää, että uudistuksen moninaisia vaikutuksia on seurattava silmä tarkkana ja valmiina myös korjausliikkeisiin. Lisäksi on välttämätöntä, että pääkaupunkiseudun ja muiden kasvavien kaupunkien elinvoimaa ja investointikykyä tuetaan jatkossa aiempaa enemmän. Elinvoimaiset kaupungit ja kunnat ovat koko maan etu, ja myös edellytys sille, että sote-uudistuksen tavoitteet voidaan saavuttaa.
Edessä on vielä paljon työtä, sekä eduskunnassa että alueilla. Mutta nyt on korkea aika päästä alkuun.