Jokaisella lapsella on oikeus elää turvassa ja perheensä kanssa. Valitettavasti tämä ei kaikkialla toteudu. Monet lapset ja nuoret ovat joutuneet jättämään kotinsa ja lähtemään vaaralliselle matkalle, pois sodan ja turvattomuuden jaloista. Erityisen vaikeassa asemassa ovat nämä vaaroja paenneet lapset ja nuoret, jotka ovat joutuneet jättämään perheensä. Perheenyhdistämisestä on tehty käytännössä mahdotonta, joten moni nuori jää yksin.
Vähintä mitä voimme tehdä, on tarjota näille lapsille ja nuorille vakaa ja turvallinen polku uuteen elämään. Ei ole oikein, että juuri aloilleen asettuneet, koulun aloittaneet, kaveruuksia solmineet lapset ja nuoret repäistään jälleen johonkin uuteen. Siksi olemme esittäneet, että Espooseen ja lähiseudun kuntiin perustetaan lisää perheryhmäkotipaikkoja.
Espoo on kantanut tärkeää vastuuta alaikäisistä turvapaikanhakijoista vaikeassa tilanteessa. Siitä voimme olla ylpeitä.
Huolenaiheitakin on. Luona Oy:n pyörittämien vastaanottokeskusten toiminnasta on kuulunut moitteita. Päättäjänä on ollut vaikea hahmottaa, onko esiin tulleisiin ongelmiin puututtu ja esimerkiksi onko käsipareja riittävästi.
On tärkeää, että Espoo jatkaa vaikuttamistyötä valtion suuntaan. On kohtuutonta ja järjetöntä, että ihmiset joutuvat odottamaan kotoutumiskoulutuksen alkua yli puolen vuoden ajan. Meidän on pystyttävä parempaan. On kaikkien etu, että ihmisten kotoutuminen pääsee heti kättelyssä alkamaan.
Kaupunginvaltuustossa Espoon taloutta on toisinaan verrattu Titanic-laivaan. Valitettavasti Titanic-vertaus on paljon osuvampi pakolaiskriisin yhteydessä. Turvaa etsiviä lapsia, naisia ja miehiä on hukkunut Välimereen jo ties kuinka monen Titanicin verran. Jostain syystä tämä inhimillinen tragedia kuitataan muutamalla virkkeellä Lyhyesti-palstalla, sen sijaan että se olisi etusivun uutinen.
Mitä tekevät EU ja Suomi? Sulkee rajoja, vaikeuttaa perheiden pääsyä turvaan ja rakkaidensa luo, ja ajaa epätoivoisia ihmisiä entistä epätoivoisemmille, vaarallisemmille pakoreiteille.
On selvää, että poikkeuksellinen tilanne vaatii poikkeuksellisia ratkaisuja. Mutta jos ratkaisuissa sivuutetaan ihmisoikeudet ja inhimillisyys, mitä meille jää?
On liian helppoa puhua turvapaikanhakijoista ja pakolaisista numeroina ja byrokratian kohteina. Tai suhtautua heihin taakkana tai uhkana. Muistetaan kuitenkin, että kyse on ihmisistä, lapsista, perheistä. Vähintä, mitä voimme tehdä, on tukea täällä jo olevia ihmisiä uuden elämän alkuun ja löytämään paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Tiukassa paikassa kykymme inhimillisyyteen mitataan.