Yhteiskunnan reunalla eläminen on sietämättömän vaikeaa ja turvatonta. Sairaudet, puutteellinen terveydenhuolto, kehnot asuinolosuhteet ja köyhyys ovat monen arkea. Tällaiseen tilanteeseen päätyy, kun muut vaihtoehdot ovat vielä kamalampia. Paperittomuus ei ole myöskään yhteiskunnan kannalta toivottava ilmiö.
Yksi syy paperittomien määrän kasvun taustalla on viime vaalikaudella hätiköiden tehdyt lakimuutokset. Asiantuntijoiden kritiikki sivuutettiin, ihmisten oikeusturvaa murennettiin ja koko järjestelmän luotettavuus kärsi. Tämän ovat aiheesta tehdyt tutkimukset osoittaneet ja näitä virheitä olemme tällä kaudella korjanneet.
Tämän sotkun seurauksena Suomessa on yhä joukko 2015-2016 tulleita turvapaikanhakijoita, joiden asiat ovat kesken. Jotkut ovat saaneet kielteisen päätöksen, mutta eivät ole palanneet tai voineet palata kotimaahansa. Osa on syntynyt Suomessa tai pakomatkan aikana. Osan kotiseudusta ei ole enää mitään jäljellä. Paperittomuuden taustalla on lukemattomia erilaisia tilanteita.
Venyneiden prosessien aikana moni on ehtinyt juurtua Suomeen. Oppinut kielen, opiskellut, tehnyt työtä, perustanut perheen. Voisi olla mielekästä pohtia esimerkiksi sitä, millä ehdoilla ja edellytyksillä nämä jumissa olevat ihmiset voisivat päästä jatkamaan elämäänsä.
Palautukset kuuluvat turvapaikkajärjestelmään. Nyt on kuitenkin kyse ihmisistä, jotka tuo järjestelmä on pettänyt. Yhteiskuntana emme ole onnistuneet takaamaan asianmukaista turvapaikkaprosessia, inhimillisiä käsittelyaikoja tai luotettavaa oikeusturvaa.
En väitä, että jokainen 2015-2016 Suomeen tullut turvapaikanhakija on suojelun tarpeessa. En minä voi sitä tietää. Ja juuri siitä oikeastaan on kyse: rikkinäisen järjestelmän takia olemme jääneet jumiin epätietoisuuteen, nämä ihmiset ja me yhteiskuntana. Olisi korkea aika päästä eteenpäin.