Tänään vietetään tyttöjen silpomisen vastaista päivää. Sukuelinten silpominen on törkeä toimenpide, joka loukkaa ihmisen itsemääräämisoikeutta. Siksi meidän on jatkettava silpomisen vastaista työtä sekä Suomessa että maailmalla.

Sukuelinten silpominen rajoittaa mahdollisuuksia nautintoon, aiheuttaa uhrille pahimmassa tapauksessa hengenvaaran ja loukkaa räikeästi ihmisoikeuksia. Tyttöjen kohdalla toimenpide voi olla erityisen brutaali, mutta myöskään poikien oikeutta koskemattomuuteen ei tule unohtaa.

Suomessa silpominen on jo nykyisen rikoslain nojalla rangaistava teko. Eduskunnan käsittelyssä on kuitenkin parhaillaan kansalaisaloite, jossa esitetään silpomisen kieltämistä vielä nykyistä selväsanaisemmin. Muissa pohjoismaissa on säädetty tällaisia erillislakeja.

Käytäntö on osoittanut, että erillislailla on ollut sekä myönteisiä että haitallisia vaikutuksia: Erillislaki on tehnyt selväksi, että silpomista ei hyväksytä ja kannustanut luopumaan väkivaltaisesta perinteestä. Toisaalta erillislain myötä osan silpomistapauksista epäillään painuneen maan alle. Joissain tapauksissa terveydenhuollon ammattilaisten huomio on voinut siirtyä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin sijasta silpomisen uhkaan, vaikka todellista tarvetta ei välttämättä olisi. Mikäli Suomessa päädytään säätämään erillislaki, näistä kokemuksista on otettava opiksi.

Samalla on selvää, että pelkkä laki ei vielä riitä. Tarvitsemme voimavaroja ja tehokkaampia keinoja silpomisen ennaltaehkäisyyn ja silpomisen uhrien tukemiseen. Tässä muutamia ehdotuksia:

1. Vahvistetaan puheeksi ottamista erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa. Ammattilaisilla tulee olla tarpeeksi tietoa silpomisesta toimenpiteenä, jotta siitä voidaan keskustella. Koska silpominen on vahvasti kulttuurisidonnainen ilmiö, puheeksi ottamisessa kannattaa hyödyntää koulutettuja kulttuuritulkkeja, jotka ymmärtävät asian sensitiivisyyden.
2. Lisätään perheiden ja perinnettä harjoittavien yhteisöjen ymmärrystä sukuelinten silpomisessa. Asennemuutostyö on hidasta, mutta ensiarvoisen tärkeää perinteen kitkemiseksi. Ymmärryksen ja tietoisuuden lisäämiseksi tarvitaan laajaa yhteistyötä viranomaisten, järjestöjen, sosiaalityön ja terveyspalveluiden välillä.
3. Turvataan tarvittavat resurssit ja osaaminen silpomisen ehkäisemiseksi – esimerkiksi neuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa. Tuetaan lisäksi kansalaisjärjestöjä ja yhdistyksiä, jotka levittävät tietoa silpomisesta.
4. Tuetaan silpomisen läpikäyneiden seksuaali- ja lisääntymisterveyttä sekä mielenterveyttä. Silpominen on äärimmäisen intiimi toimenpide, jolla voi olla elinikäisiä vaikutuksia seksuaalisuuteen. Asianmukainen ja ajankohtainen seksuaalikasvatus ja -neuvonta on tarpeellinen tuki silpomisen läpikäyneelle. Lisäksi on tarjottava mahdollisuus korjaaviin toimenpiteisiin.

On todella tärkeää, että etsimme vaikuttavimmat keinot suojella niitä, joiden koskemattomuus on silpomisen takia uhattuna. Lainsäädännöllisten tarpeiden arvioimisen lisäksi on aivan olennaista varmistaa, että eri alojen ammattilaisilla on valmiudet puuttua asiaan ja tietoa siitä, miten sukuelinten silpomista voidaan myöskin ennaltaehkäistä. Tähän työhön on onneksi hallitusohjelmassa vahvasti sitouduttu.