Kirjallinen kysymys lääkärikunnan keskuudessa ilmi tulleeseen rasismiin puuttumisesta

Viime aikoina julkisuudessa on käsitelty lääkäreiden suljetussa sosiaalisen median ryhmässä esitettyjä rasistisia kannanottoja ja terveydenhuollon ammattilaisten kokemuksia lääkäreiden rasistisen ajattelun vaikutuksesta potilaiden saamaan hoitoon. Yle on uutisoinut esimerkiksi romanien pilkkaamisesta ja romaneihin kohdistuvan syrjinnän hyväksymisestä, ulkomaalaistaustaisten potilaiden kivun vähättelystä ja vakavista pään vammoista kärsineen potilaan pään kuvauksen tarpeen kiistämisestä. 

Tapaukset ovat erityisen vakavia lääkäreiden yhteiskunnallisen aseman vuoksi. Lääkärit käyttävät asemansa myötä merkittävää valtaa suhteessa potilaisiin Siksi lääkäreiden rasistisen toiminnan vaikutukset voivat olla pahimmillaan kohtalokkaita. Hoitamattomien sairauksien tai kivun tai muutoin puutteellisen hoidon vaikutukset voivat ulottua potilaiden lisäksi myös heidän lastensa ja muiden läheistensä hyvinvointiin. 

Lääkäriliiton vuonna 2019 tekemän kyselyn mukaan lääkärit ovat havainneet työpaikoillaan rasismia useammin kuin muut palkansaajat. Lääkäreiden auktoriteettiaseman takia ilmiöön puuttuminen voi olla työyhteisössä vaikeaa. Vaikka valtaosa lääkäreistä ei ajattele tai toimi rasistisesti, ilmiöön on syytä sen vakavuuden vuoksi puuttua. Samalla on tärkeää, että myös tiedostamattomat rasistiset ajatukset ja niiden vaikutus potilaiden hoitoon tiedostetaan alalla nykyistä paremmin. 

Valtioneuvosto on tiedonannossaan yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa sitoutunut “edistämään yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä sekä tekemään työtä rasismin vähentämiseksi”. Niin ikään hallitus on selonteossaan todennut, että “rasismille ei tule antaa Suomessa tilaa”. Selonteon mukaan hallitus ja sen jokainen ministeri on sitoutunut omassa työskentelyssään aktiivisesti työhön rasismia vastaan. Nyt on aika lunastaa selonteon lupaukset. 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä lääkärikunnan keskuudessa ilmi tulleeseen rasismiin puuttumiseksi?