Vihreissä luotamme koulutuksen ja sivistyksen maailmaa muuttavaan voimaan. Laadukas koulutus on sekä tasa-arvon että työllisyyden vankkumaton tukipilari, joka luo perustan Suomen menestykselle ja ihmisten hyvinvoinnille. Kyse ei ole vain osaamisen, tiedon ja taitojen kartuttamisesta, vaan myös ihmisenä kasvamisesta, yhteisöön kuulumisesta ja uuden luomisesta. Sivistys on niin yksilöiden kuin yhteiskunnankin vapauden tae.
Siksi puolustamme tinkimättömästi tasa-arvoista koulutusta.
Olemme hyviä puhumaan koulutuksen merkityksestä ja koulutuspanostusten hyödyistä. Vihreiden edellinen nousu rakentui pitkälti Sipilän hallituksen rujojen koulutusleikkausten vastavoimana toimimiseen. Neljä vuotta sitten hallitusneuvotteluissa puheista tuli tekoja, kun neuvottelimme tuntuvat panostukset kaikille koulutusasteille.
Nyt Säätytalolla neuvottelevat puolueet ovat yhdessä tuumin luvanneet koulutuksen olevan ”erityissuojeluksessa” – mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Viime aikoina julkisuuteen vuotaneet leikkauskaavailut esimerkiksi vapaasta sivistystyöstä antavat joka tapauksessa viitteitä siitä, että vastavoimaa ja koulutuksen puolustusta tarvitaan tulevallakin hallituskaudella.
Pelkkä merkitys- ja hyötypuhe ei kuitenkaan enää riitä, jos ja kun haluamme olla jälleen johtava koulutuspuolue. Riittävien resurssien vaatiminen ja kohdentaminen koulutukseen ei ole tarpeeksi. Meillä pitää olla uskottava visio koulutuksen kehittämiseksi.
Merkittäviä kehityskulkuja ei voi ohittaa
Teknologian nopea kehitys, väestörakenteen murros, eriarvoisuuden kasvu, työn ja elinkeinoelämän murrokset, ympäristön tila ja ilmastonmuutos, demokratia ja ihmisoikeudet sekä kansainvälisyys ja globaalit ongelmat. Nämä tunnistimme viime vaalikaudella sellaisina toimintaympäristön muutostekijöinä, joita koulutuksen kehittämisessä on huomioitava. Puolueiden yhteinen ymmärrys koulutusjärjestelmän kohtaamista haasteista ja roolista niiden ratkaisijana kirjattiin koulutuspoliittiseen selontekoon, jota sain osaltani olla tekemässä.
Tämän varsin laajasti hyväksytyn tilannekuvan pohjalta onkin lähinnä hämmentävää, että julkisuuteen tihkuneiden tietojen perusteella Orpon hallitusneuvottelujen keskeinen koulutusavaus on kännyköiden kieltäminen koulupäivän aikana. Ohitetaanko nämä merkittävät kehityskulut täysin seuraavan neljän vuoden ajan?
Aikaa ei ole enää hukattavaksi! Esimerkiksi alhainen syntyvyys lävistää koko koulutusjärjestelmämme aste kerrallaan 2040-lukuun mennessä. Jo nyt keskustelut kouluverkon karsimisesta ovat tuttuja paikallispäättäjille ympäri Suomen. Isoissa kaupungeissa puolestaan pohditaan, miten koulutus vastaa moninaistuvan väestön tarpeisiin. Alueiden erilaistuessa samat ratkaisut toimivat yhä harvemmin kaikkialla. Silti Suomessa on välttämätöntä pureutua kansallisella tasolla koulutuksen järjestämisen tapoihin väestökehityksen muokatessa oppijoiden joukkoa kaikkialla.
Aikaa ei ole enää hukattavaksi myöskään elinkelpoisen planeetan turvaamisen näkökulmasta. Luonnon kantokyvyn mureneminen on aikamme suurin haaste. Saamme olla ylpeitä lapsista ja nuorista, jotka ovat kovaan ääneen vaatineet päättäjiltä kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa. Näihin odotuksiin meidän on vastattava joka päivä. Samalla on varmistettava kasvatuksen ja koulutuksen keinoin, että nuoret yhtäältä saavat realistisen kuvan siitä, missä tällä hetkellä mennään ja toisaalta optimistisen asenteen sekä tiedot ja taidot, joiden avulla he ovat mukana rakentamassa kestävämpää tulevaisuutta.
Vaalien alla puhuimme paluusta perusasioihin. Perusasiat on toki laitettava kuntoon, mutta muutoin viesti on vähän väärä. Koulutuksessa ei pidä palata mihinkään, vaan luku-, kirjoitus- ja laskutaidon rinnalle tuoda yhä vahvemmin tulevaisuuteen kurkottavia taitoja kuten luovuus, kriittisyys sekä empaattinen ja ekologinen ajattelu. Ekologisen jälleenrakennuksen vaatiman ajattelun ja osaamisen tulee olla myös koulutusjärjestelmän kehittämisen kovaa ydintä.
Työrauhaa ja katse tulevaisuuteen
Ratkaisupakkiin tarvitaan niin digitalisaation mahdollisuuksia, systemaattista yhteistyötä koulutustoimijoiden kesken kuin rahoitusohjaustakin. Vielä olennaisempaa on, että haasteisiin on vastattava yhteisesti kaikilla rintamilla – poliittisen päätöksenteon lisäksi tunnistettuihin kehityskulkuihin on tartuttava esimerkiksi työmarkkinapöydissä ja opettajankoulutuksessa.
Koulutusalan viesti työrauhasta on ollut kaikilla asteilla vahva. Se ei ole ihme, sillä viimeisen vuosikymmenen aikana on tehty monenlaisia limittäisiä uudistuksia, joiden toimeenpanoa on tehty paikallisesti ohuilla resursseilla. Työrauha edellyttää päätöksentekijöiltä puitteita, joissa koulutuksen järjestäjät ja henkilöstö pystyvät tekemään työnsä laadukkaasti. Ja se edellyttää pitkäjänteisyyttä, vahvaa alan osallisuutta läpi uudistusten sekä riittäviä resursseja toimeenpanoon.
Työrauha ei kuitenkaan saa tarkoittaa paikalleen jämähtämistä. Meidän on uskallettava tuoda keskusteluun myös ne merkittävät kehityskulut, jotka haastavat koulutusjärjestelmää uudistumaan. Miten muuten voimme varmistaa lapsille ja nuorille riittävät tiedot ja taidot paremman tulevaisuuden rakentamiseen?
Ei siis riitä, että sanomme, että koulutukseen on panostettava. Mutta sekin on sanottava – sellaisella vimmalla ja voimalla, että kenellekään ei jää epäselväksi se, että vihreiden vahtivuorolla ei yhdenkään lapsen ja nuoren nykyhetken tai tulevaisuuden oppimisen ja hyvinvoinnin edellytyksiä heikennetä.
Varhaiskasvatuksesta yhdenvertainen pohja kaikkien oppimiselle
Jo kaikkein pienimmät tarvitsevat oppimiseensa pedagogista tukea. Varhaiskasvatus luo pohjaa kasvulle ja oppimiselle sekä tarjoaa turvallisen ympäristön tutkia maailman ilmiöitä ja opetella toimimaan ryhmässä. Siksi ajoimme läpi kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun ja kannatamme sen vakinaistamista. Oppimisen pulmat näkyvät jo pienillä lapsilla ja lasta pitää tukea niissä mahdollisimman varhain. Tämä vaatii esimerkiksi lisää erityisopettajia varhaiskasvatukseen.
Varhaiskasvatuksen osallistumisastetta pitäisi entisestään nostaa. Esimerkiksi STM:n asiantuntijaraportti tältä keväältä ehdottaa terveyserojen kaventamiseksi pakollista varhaiskasvatusta kaikille yli kolmevuotiaille. Tämä ei ehkä ole realistista juuri nyt, mutta tavoitteen tulisi ohjata maksutonta varhaiskasvatusta kohti. Varhaiskasvatus kannattelee, jos kotona kaikki ei ole kohdallaan ja on toisaalta monelle Suomessa asuvalle lapselle paras paikka opetella suomea tai ruotsia. Korkeampi varhaiskasvatukseen osallistuminen tasaa oppimiseroja ja vahvistaa esimerkiksi maahanmuuttajataustaisten lasten kotimaisten kielten taitoa.
Varhaiskasvatuksessa akuutti tulipalo liittyy henkilöstön hyvinvointiin ja saatavuuteen. Työolot on saatava kuntoon, jotta varhaiskasvatuksen ammattilaiset jaksavat ja haluavat tehdä työtään. Vanhempien on voitava luottaa siihen, että päiväkotipäivät ovat turvallisia. Ryhmäkokojen pienentäminen ja avustavan henkilökunnan lisääminen ovat esimerkkejä tarvittavista keinoista.
Peruskoulu kuntoon lisäämällä oppitunteja ja uudistamalla tukea
Kun opettajalla on aikaa huomata takarivin hiljainen, luoda yhteys rasavilliin, kannustaa nopeampaa oppijaa ja rohkaista hitaammin hoksaavaa, ihmeitä voi tapahtua. Ja niitä tapahtuu suomalaisessa peruskoulussa joka ikinen päivä.
Suomella ei ole varaa laskeviin oppimistuloksiin, vaan meidän on otettava ryhtiliike erityisesti perustaitojen suhteen. Kansainvälisesti verraten suomalaisessa peruskoulussa tuntimäärät roikkuvat matalalla. Tarvitsisimmekin lisää tunteja perusopetukseen. Niitä voisi käyttää äidinkielen, matematiikan ja vaikkapa liikunnan lisäksi myös esimerkiksi tunne- ja vuorovaikutustaitojen opetteluun.
Meillä ei ole kansakuntana varaa antaa yhdenkään lapsen tai nuoren pudota kelkasta. Joka neljäs peruskoululainen tarvitsee tukea oppimiseensa. Nykyinen kolmiportaisen tuen järjestelmä on byrokraattinen ja inkluusiota on liian usein käytetty kunnissa säästökeinona. Tukijärjestelmä tulisi uudistaa vahvistaen lapsen oikeutta esimerkiksi pienryhmäopetukseen. Väitän, että pelkästään tällä olisi merkittävä vaikutus oppimistulosten nousuun.
Vanhemmuuden tuen vahvistamiselle on niin ikään tarve. Jos vanhemmat uupuvat tai vanhemmuus pääsee hukkumaan, se näkyy suoraan myös koulujen arjessa. Lisäksi tarvitaan myös vahvempaa tukea niihin kouluihin, joissa haasteet ovat suurempia. Viime syksynä julkaistu Peruskoulun korjaussarja nostaa myös monia muita erinomaisia avauksia, kannattaa tutustua!
Ammatillinen koulutus ja lukio avuksi talouden nousuun osaajia kouluttamalla
Julkisuudessa on väläytelty ammatillisen koulutuksen lyhentämistä. Tämä ei ole oikea tie. Ammatillisen koulutuksen heikentäminen olisi vihoviimeistä tilanteessa, jossa tarvitsemme monipuolisia, muuttuvassa maailmassa pärjääviä osaajia ja jossa kasvava joukko ammatillisen koulutuksen käyneitä jatkaa opintojaan korkeakoulussa. Mahdollisuus tiiviimpään polkuun on nytkin olemassa opiskelijan omien tarpeiden mukaan. Ammattilaiseksi kasvamista ei kuitenkaan ole syytä kiirehtiä turhaan. Lähiopetusresurssin ja rahoittajan aikamääreiden kiristäminen luo vain heikompaa ammatillista osaamista.
Rautaisten ammattilaisten kouluttamisen lisäksi ammatillisella koulutuksella on rooli esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisyssä, kotoutumisen tukena ja uusien elämänpolkujen avaamisessa. Esimerkiksi työllisyyskoulutuksissa kuntouttaminen, yksinäisyyden ehkäisy, verkostojen luominen ja ammatillisen itsetunnon vahvistaminen ovat tärkeitä elementtejä ja auttavat ohjaamaan takaisin työelämään. Tämänkaltaisia koulutusmuotoja tarvitaan.
Lukiokoulutuksessa suuri huoli liittyy koulutuksen saavutettavuuteen ja rahoituksen riittävyyteen. On tärkeää, että laadukasta lukiokoulutusta pystytään tarjoamaan kaikkialla Suomessa ja että lukiosta saa hyvät valmiudet jatko-opintoja varten. Lukiokoulutuksessa on lyhyessä ajassa tapahtunut oppimisen arkeen suuresti vaikuttava muutos, kun sähköiset oppimateriaalit ovat yleistyneet nopeasti. Digitaalisille oppimateriaaleille on ehdottomasti paikkansa, mutta muutoksen tahti antaa aihetta seurata sen vaikutuksia tarkasti ja huolehtia, että se tapahtuu oppimisen ja opiskelijoiden etu edellä.
Sekä lukioille että ammatillisille oppilaitoksille on luotava vahvemmat kannusteet panostaa opiskelijoiden hyvinvointiin ja oppimisen tukeen. Tämä on viimeisiä hetkiä saada koppia koko ikäluokasta, joten tilaisuutta tukea oman polun löytämisessä ei tule hukata. Erityisopetusta tulee olla saatavilla, samoin muuta tarvittavaa tukea. Hyvinvointialueet ovat tärkeitä kumppaneita koulutuksenjärjestäjille nyt, kun vastuu oppilas- ja opiskeluhuollosta on siirtynyt sinne. Järjestelmät ja tiedonkulku eivät saa muodostua esteeksi moniammatilliselle yhteistyölle tai tuen toimittamiselle oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan.
Korkeakoulutus on Suomen valttikortti
Suomen asema korkean osaamisen huippumaana on taattava tulevaisuuteen katsovalla politiikalla. Yhä usemman on päästävä korkeakoulutuksen piiriin taustasta ja varallisuudesta riippumatta. Korkeakoulutukseen pääsyn esteitä tulee purkaa, ja koulutusmääriä on lisättävä systemaattisesti riittävä rahoitus turvaten. Suomi on jäänyt jälkeen verrokkimaistaan koulutustason kehityksessä, eikä se käy päinsä. Suunta on käännettävä.
Koulutustaso ei käänny nousuun ilman mittavia panostuksia korkeakoulutuksen rahoitukseen. Korkeakoulurahoituksen indeksikorotukset takaavat minimitason ylläpitämisen, mutta lisäpanostuksia tarvitaan, jotta parlamentaarisesti sovittu koulutusastetavoite, 50 % nuoresta ikäluokasta vuoteen 2030 mennessä, voidaan saavuttaa.
Koronakriisin vanavedessä koulutusjärjestelmäämme ravistelee korkeakouluopiskelijoiden mielenterveyskriisi. Opiskelijoiden hyvinvointiin täytyy panostaa, jotta opiskelijat saavuttavat tavoitteensa, valmistuvat ja pääsevät siirtymään työelämään. Korkeakoulupudokkuus on ilmiö, jonka syitä tai laajuutta ei tiedetä. Sen sijaan tiedämme, että monilla aloilla merkittävä määrä aloittavia opiskelijoita ei koskaan valmistu. Panostamalla opiskelijoiden ohjaukseen, hyvinvointiin ja toimeentuloon sekä pureutumalla keskeyttämisen syihin voidaan edistää sekä nuorten hyvinvointia että tärkeiden koulutuspoliittisten tavoitteiden toteutumista.